Sosiologi-lehdessä 1/2014 Anssi Peräkylä peräänkuulutti koti-instituution etsimistä. Hän kirjoitti, että sosiologin olisi hyvä sitoutua johonkin yhteiskunnalliseen kenttään, jonka kautta sosiologiaansa harjoittaa. Tarjolla olisi nyt instituutio, johon hyvin harva sosiologi on viime vuosikymmeninä juurtunut: maanpuolustus. Maanpuolustus on äkkiväärien upseerien ja asehullujen reserviläisten touhua, talvisotahurmosta, varusmiesajan harmautta ja salaiseksi julistettuja asiakirjoja. Ei savua ilman tulta, mutta stereotyyppisten …
Keskustelunavaus: Sotilassosiologia Suomessa
Sotilassosiologia syntyi toisen maailman sodan aikana Yhdysvalloissa kun sosiaalitieteilijät valjastettiin sotatoiminnan kehittämiseen, ja siten se on jo syntyessään ollut soveltava ala. Vasta kylmän sodan aikana se levisi laajemmin Eurooppaan (Harinen 2011, 8-10). Alun perin soveltavana tieteenalana sotilassosiologia on Yhdysvalloissa keskittynyt tutkimaan sotilaita ja taistelijoita toiminnassa, josta se on sittemmin laajentunut käsittelemään myös upseerikuntaa ja hierarkioita. …