Yleisen yhteiskuntatieteen opiskeleminen valmistaa ammatillisesti yhteiskuntatutkimuksen tekemiseen, mutta kaikki sosiologit eivät päädy “ammattisosiologeiksi”, tekemään tutkimusta. Oma polkuni näytti pitkään suuntautuvan akatemian sisälle, mutta nyt olen ottamassa kahtakin askelta yliopiston ulkopuolelle: olen yhtäältä etsiytymässä mukaan teknologiapoliittiseen toimintaan ja toisaalta hankkimassa ammatillista osaamista tietojenkäsittelijänä, ohjelmoijana ja data-analyytikkona. Yritän tässä tekstissä tehdä selkoa näistä askeleista. Teksti on henkilökohtainen, koittakaa kestää.
Sosiologi-lehden ensimmäisessä numerossa Westermarck-seuran silloinen puheenjohtaja Anssi Peräkylä kehotti sosiologeja “hankkimaan oman instituution” eli tutustumaan perusteellisesti johonkin tiettyyn yhteiskunnallisen toiminnan alueeseen. Vaikka generalisti voi perustellusti olla kiinnostunut kaikesta, ankkuroituminen johonkin konkreettiseen aihekokonaisuuteen tuo käsitteisiin ja teoreettisiin viitekehyksiin eloa ja sisältöä. Perusteelliseen tutustumiseen kuuluu paitsi opiskelemista ja tutkimuksen tekemistä, myös kentällä toimimista. Peräkylä, joka mainitsee koti-instituutiokseen terveydenhuollon ja erityisesti psykoterapian, on itse psykoterapeutti.
Minun opinnoissani teknologian rooli yhteiskunnassa on ollut ehkä yhtenäisin juonne, vaikka kyse ei ole ollut varsinaisesti laskelmoidusta valinnasta tai hyvin jäsentyneestä opintokokonaisuudesta. Luin tieteen ja teknologian tutkimusta, tutustuin esimerkiksi tekniikan filosofiaan, hakkerismiin, innovaatiotutkimukseen sekä interaktiiviseen median ja pelien tutkimukseen. Opinnäytteni liittyivät tietotekniikan käyttöön. Tein tutkimustyötä pelitutkimusryhmässä, jossa oli humanisteja ja tietojenkäsittelijöitä – ja meitä yhteiskuntatieteilijöitä.
Pelitutkimuksen piirissä muuten tuli toistuvasti vastaan kysymys siitä, voiko pelejä ymmärtää tarpeeksi, jos ei tiedä mitään niiden tekemisestä. Saman kysymyksen voi tietysti esittää yleisesti teknologiasta: miten pitkälle ymmärryksessä voi päästä olemalla teknologisen käytännön suhteen pelkkä maallikko?
“Oma instituutioni” on siis teknologia laajassa merkityksessä. Astuminen teknologisen käytännön pariin, yliopiston ulkopuolelle lähtee osittain sosiologisesta kiinnostuksesta teknologiaa ja ohjelmistoja kohtaan, mutta nostaa esiin paljon kysymyksiä. Mitä annettavaa sosiologisella koulutuksella on ohjelmoijalle? Millaista yhteiskunnallista toimintaa ohjelmistoalalla toimiminen on? Yhteiskunnallinen teknologiakeskustelu voidaan karkeasti jakaa teknologiakriittisiin ja tekno-optimistisiin puheenvuoroihin sen mukaan, millainen rooli teknologialla nähdään yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Viekö esimerkiksi ohjelmoijana työskenteleminen minua enemmän kriittiseen vai optimistiseen suuntaan? Mitä tämä askel tarkoittaa sosiologiselle habitukselleni tai mielikuvitukselleni? Nämä kysymykset todennäköisesti odottavat vastausta vielä pitkään. Selvää ainakin on, että palkkatyössä yksityisellä sektorilla taloudelliset sidonnaisuudet ovat toisenlaiset kuin yliopistolla, ja olen intiimimmin tekemisissä markkinoiden kanssa.
Michael Burawoy sosiologian työnjaosta
Mieleni tekee hahmottaa siirtymää Michael Burawoyn (2006) käsitteistöllä. Hän tarkastelee sosiologian sisäistä työnjakoa kahdella akselilla. Ensinnäkin hän kysyy, tehdäänkö sosiologiaa akateemiselle vai ulkoakateemiselle yleisölle. Toiseksi, suuntautuuko toiminta ennalta vakiintuneiden päämäärien tavoitteluun vai asetetaanko vakiintuneet päämäärät kyseenalaiseksi. Näistä akseleista muodostuu nelikenttä, jonka vasemmassa ylänurkassa on professionaalinen sosiologia, yliopistojen ja tutkimusohjelmien sisällä tapahtuva, koeteltuja menetelmiä ja teoreettisia viitekehyksiä hyödyntävä sosiologia, jonka menestystä arvioidaan tieteen sisäisin kriteerein, tieteen sisäisillä foorumeilla. Oikeassa ylänurkassa on päätöksentekoa palveleva sosiologia, joka on asiakkaan tarpeista käsin määräytyvää asiantuntijatoimintaa, esimerkiksi raportteja ja lausuntoja. Toiminnan arvo on tässä tapauksessa tieteen ulkopuolisessa vaikuttavuudessa.
Kaksi mainittua sosiologian lajia eivät keskity tarkastelemaan toiminnan päämääriä, vaan parhaita ja tehokkaimpia keinoja saavuttaa päämäärät. Nelikentän alareunassa sen sijaan refleksiivinen keskustelu päämääristä on keskeistä. Vasemman alareunan kriittinen sosiologia on professionaalisten valtavirtojen kritiikkiä, joka esitetään yleensä jostain harkitusta eettisestä positiosta käsin. Kriittinen sosiologia järjestyy usein intellektuaalisiksi liikkeiksi, joista hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi feministinen teoria, postkoloniaalinen teoria, queer-teoria. Refleksiivisen sosiologian ulkoakateeminen muoto, julkinen sosiologia, ottaa kysymyksenasettelunsa kansalaiskeskustelusta sekä kansalaisyhteiskunnan toimijoilta ja yleisöiltä. Julkinen sosiologi voi myös toimia aktiivisesti niissä yhteisöissä, joita hän puhuttelee, ja silloin käynnissä on eräänlainen kaksisuuntaisen valistuksen projekti, jossa yhteisö ruokkii sosiologin ymmärrystä ja mielikuvitusta ja sosiologi tarjoaa tieteenalansa jäsennystapoja yhteisön käyttöön.
Neljä sosiologiaa ovat jännitteisissä suhteissa keskenään, koska niiden arvot ja kognitiiviset käytännöt asettuvat eri tavoilla. On kuitenkin tärkeää huomata niiden välinen keskinäisriippuvuus. Professionaalinen sosiologia tarjoaa muille lohkoille koetellun tieteellisen tavan ajatella. Kriittinen sosiologia pitää professionaalisen sosiologian tietoisena omista lähtöoletuksistaan ja tekemisen päämääristä sekä tarjoaa kestävän eettisen perustan sosiologiselle toiminnalle.
Päätöksentekoa palveleva sosiologia tekee sosiologisen asiantuntemuksen relevantiksi yhteiskunnan valtakeskittymissä ja on olennaisessa roolissa varmistamassa tieteenalan rahoitusta. Julkinen sosiologia sen sijaan pitää tieteenalan herkkänä kansalaisyhteiskunnassa tapahtuville liikkeille ja toisaalta antaa vastavuoroisesti analyyttisiä välineitä kansalaisyhteiskunnan käyttöön.
Ulos yliopistolta
Niin kauan kuin oma kiinnostukseni pysyi tieteen sisäisissä teemoissa, opiskelussa, tutkimuksen tekemisessä ja tieteen tekemisen ehtojen tarkastelussa, toimintani oli tiukasti ja turvallisesti professionaalisen sosiologian ja sen kriittisen reflektion piirissä. Samalla kun käsitys omasta yhteiskunnallisesta toimijuudesta muotoutui, muotoutui myös ajatus siitä, että toimintaansa kannattaa myös orientoida yliopiston ulkopuolelle. Oikeastaan kävi niin, että “ulkomaailma” tuli ihan konkreettisesti yliopistoon, kun vuonna 2009 säädettiin uusi yliopistolaki. Olin mukana lain provosoimassa yliopistoaktivismissa (ks. Suoranta 2009), joka monelle lyhytaikaisen liikkeen aktivistille oli lähtölaukaus laajempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eri foorumeilla.
Omalla kohdallani siis teknologian yhteiskunnallisen roolin akateeminen ymmärtäminen on saanut rinnalleen konkreettista toimintaa teknologian parissa. Yhtäältä olen mukana teknologiapoliittisia kysymyksiä esillä pitävässä Piraattipuolueessa. Toisaalta olen hakemassa ammatillisia kannuksia ja työmahdollisuuksia tietojenkäsittelijänä.
Voidaan tietysti kysyä, missä määrin toimin näillä kentillä sosiologina ja missä määrin olen jättänyt sen taakseni. Oma näkemykseni on, että uusista rooleista riippumatta olen kyllä aivan olennaisella tavalla edelleen sosiologi. Tiedättehän, voin lähteä sosiologiasta mutta sosiologia ei lähde minusta. Tässä mielessä kysymys on sosiologian viemisestä yliopiston ulkopuolelle. Ennen pitkää. Teoreettisen ymmärryksen tuominen tällaisille käytännön kentille ei nimittäin tapahdu aivan käden käänteessä. Se vaatii kahta asiaa. Ensinnäkin on kotiuduttava kentille: puolueeseen ja ohjelmistoalalle. Toisaalta teoreettinen ymmärrys on käännettävä sellaiseen muotoon, että siitä on iloa käytännössä. Lisäksi on totuttava siihen, että kattava teoreettinen ymmärrys ei aina ohjaa toimintaa.
Poliittinen toiminta asettuu Burawoyn nelikentässä selkeästi julkisen sosiologian lohkoon. Kysymykset ja relevanssin kriteerit eivät määrity tieteestä vaan laajemmasta yhteiskunnasta käsin. Jos onnistun taustaniansiosta tarjoamaan liikkeelle käyttöön hyödyllisiä työkaluja, kyseessä on kaksisuuntaisen valistuksen projekti.
Kysymys, onko ammatillinen toiminta ohjelmistoalalla sosiologista toimintaa, on vähemmän suoraviivainen. Jos onnistun taustani ansiosta tuomaan työpanokseeni ja asiantuntijuuteeni jotain, joka esimerkiksi insinööriltä tai vaikka liiketaloustieteilijältä puuttuu, voin kai ajatella, että sosiologia silloin palvelee päätöksentekoa. Jos onnistun tekemään työelämässä sosiologisia asiantuntijainterventioita niin, että se lisää hyvinvointia tai edistää yhteiskunnallisia päämääriä, olen varmaankin onnistunut tuomaan sosiologian ulos yliopistolta. Tässä vaanii, varsinkin kun kyse on yksityisestä sektorista, kuitenkin päätöksentekoa palvelevan sosiologian patologia – asiakkaan intressin kyseenalaistamaton noudattaminen vastoin omaa parempaa tietoaan tai eettistä vakaumustaan.
Varmaa sen sijaan on, että haparoivienkin askelien ottaminen teknologiapolitiikassa ja ammattikäytännöissä laajentavat ymmärrystä teknologian roolista yhteiskunnassa tavalla, jota yliopiston sisällä pysyttely ei tee. Samalla sosiologin habitukseni on muuttunut, täydentynyt, kun ulkoakateemiset yleisöt ja kontekstit ovat tulleet siihen selkeämmin mukaan. Toivon mukaan ne opit jäsentyvät joskus osaksi sosiologista ajattelua.
Alankomaalainen insinööri Wiebe Bijker ajautui teknologiapolitiikan kautta tekemään yhteiskuntatieteellistä teknologian tutkimusta, jota alalla siteerataan taajaan. Itse hän kuvaa tapahtunutta niin, että hänen urallaan jostain, minkä oli tarkoitus olla sivuraide, tuli pääväylä. Itse en vielä osaa sanoa, jäävätkö teknologiapoliittiset ja ammatilliset hankkeet sivuraiteiksi. Joka tapauksessa liityn Peräkylän ja Burawoyn seuraan kannustamaan sosiologeja astumaan ainakin toisella jalallaan ulos yliopistoista. Nyt yritän opiskella JavaScriptiä ja päästä selville siitä, mistä nykymuodikkaassa datatieteessä on kysymys.
Juho Karvinen, yhteiskuntatieteiden maisteri, pelitutkija ja aloitteleva ohjelmoija
Lähteet
Bijker, Wiebe (1995) Of Bicycles, Bakelites and Bulbs. Toward a Theory of Sociotechnical Change. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press.
Burawoy, Michael (2006) Julkisen sosiologian puolustus. Sosiologia 4/2006.
Peräkylä, Anssi (2014) Hanki oma instituutio. Sosiologi 1/2014. Suoranta, Juha (2009) Alamaisten elämää. Teoksessa Tuukka Tomperi (toim.) Akateeminen kysymys. Tampere: Vastapaino.
