Kulttuuripääomaa voi määritellä nykyaikana tavalla jos toisella. Perinteisesti se on nähty sosiologian klassikko Pierre Bourdieun määritelmän mukaisesti melko moniulotteisena osana yksilön habitusta. Pääpiirteissään Bourdieu määrittelee kulttuuripääoman tarkoittavan tietotaitoa, älyä, kokemuksia, suhteita ja kaikenlaista ei-rahallista pääomaa, jota yksilö voi käyttää yhteiskunnassa menestyäkseen. Toinen Bourdieun määrittelemä pääoma, taloudellinen pääoma, taas tarkoittaa tuotantovälineitä ja kaikkea, mikä voidaan sisällyttää niihin tai muuttaa tuotantovälineiksi. Näillä tuotantovälineillä sitten tuotetaan materiaalisia hyödykkeitä.
Keskitytään kulttuuripääomassa tällä kertaa kulttuurituotteisiin. Kulttuuripääoman ja taloudellisen pääoman suhde on erittäin mielenkiintoinen ja alati muuntuva, varsinkin nykyaikaan katsottaessa. Kulttuurituotteiden saatavuuden, jakelun ja tarpeen evoluutio länsimaissa ja Suomessa kansalaisaloite tekijänoikeuslakien muuttumiseksi on nostanut nämä kaksi pääoman lajia tapetille ja herättänyt ainakin allekirjoittaneen pohtimaan kulttuuripääoman evoluutiota kohti kulutushyödykettä.
Uusi tekijänoikeuslaki sallii kansalaisaloitteen toteutuessa teosten vapaan käytön opetuksessa, keventää piratismista langetettavia tuomioita, väljentää parodiointiin kohdistuvaa lainsäädäntöä ja sallii laajemmat rinnakkaislisensointioikeudet eli artistille mahdollisuuden jakaa teostaan ilmaiseksi, vaikka tekijänoikeudet sitä suojaisivatkin. Lisäksi artistin ja tuottajan välisiä sopimusehtoja halutaan muuttaa ainakin aloitteen perusteella artistille kohtuullisempaan suuntaan.
Kansalaisaloitteessa on hyvät ja huonot puolensa ja siihen voisi loputtomiin ottaa kantaa puolesta sekä vastaan, mutta se on politiikkaa. Sen sijaan sosiologisesti kiinnostavaa on ajanjakso ja kehitys, jota aloite sekä vallitseva ilmapiiri taiteellista tuotantoa kohtaan kuvastavat. Nykyajan streamauspalveluiden ja internetin globaalin kehityksen myötä kulttuuripääoma on ottanut kaksi uutta muotoa. Taideteokset ovat toisaalta irtautuneet taloudellisesta pääomasta ja toisaalta kiinnittyneet siihen vahvemmin kuin koskaan.
Kun yksilö kuuntelee musiikkia Spotifysta tai katsoo elokuvia Netflixistä, ei hän sijoita suuria summia rahaa suhteessa omaksumaansa kulttuuripääomaan. Näin ollen kulttuuri on avoinna yhä useammalle ja yhä helpommin. Myös visuaalinen taide on usein nähtävillä internetin välityksellä ja taiteesta voi keskustella hyvinkin globaalisti sosiaalisessa mediassa. Perinteisen stereotyyppiset kulttuuripääoman tekijät, kulttuurituotteet ja laaja keskustelu niistä, ovat siis verrattain vähällä vaivalla sisällytettävissä omaan habitukseen. Samanaikaisesti kulttuurin tuottajat eli taiteilijat ovat yhä suuremmassa ahdingossa, koska yhä harvempi ostaa levyjä, käy elokuvissa tai tulee gallerioihin. Heidän kulttuurinen pääomansa ei siis tuota samalla tavoin taloudellista pääomaa kuin ennen. Harrastajia on toki yhä, mutta keskivertokäyttäjät ovat muualla.
Vallitseva kulttuuri- ja taloudellisen pääoman välinen dynamiikka on siis jonkinasteisessa murroksessa. Artistit tuskin tulevat enää kauaa sietämään tilannetta ja ennustettavissa on isoista korporaatioista riippumatonta toimintaa, johon esimerkiksi brittibändi Radiohead on lähtenyt vuodesta 2007 lähtien perustamalla oman levyyhtiön. Kuvataiteessa
esimerkiksi Deviantart-internetyhteisön slogan “Where art meets application” kielii artistien uudesta vapaudesta teknologian kehityksen myötä. Kulttuuripääoma on nyt saatavilla ilman suuria taloudellisia sijoituksia ja nähtäväksi jää, miten artistit pystyvät luomaan ansaintasysteemin, jolla pystyvät vastaamaan kuluttajien tilaukseen ja pysymään leivässä omalla työllään. Kulttuuripääoman kentän suhde taloudellisen pääoman kenttään on avaintekijä tässä solmukohdassa: Mikä painoarvo kulttuuripääomalla tulee olemaan suhteessa taloudelliseen?
Kulttuuripääoman kenttä käy tällä hetkellä läpi kovan luokan muutosta, jonka suurimpana jarruna on kenties ollutkin taloudellisen pääoman kerryttämisen asettuminen luovuuden tielle. Kumpikaan pääoman laji ei nykyajan länsimaisessa kulttuurissa menesty yksin, mutta ainakin allekirjoittanut liputtaa vahvasti kulttuuripääoman puolesta ja odottaa suuria muutoksia tulevaisuudelta. Vastakkainasettelujen aika ei ole ohi, kulttuuri olkoon uusi
talous!
Kirjoittaja Taneli Tulkki on jyväskyläläinen kulttuuripolitiikan opiskelija, sosiaalipsykologian kandidaatti ja jokapaikan kulttuuriperverssi.