Älylaitteet ovat muuttaneet keskustelukulttuuria. Samalla ne ovat vaikuttaneet julkisen paikan tilalliseen käyttöön. Mobiililaitteet toimivat kannettavina yksityisen sosiaalisen ja fyysisen tilan luojina. Niiden avulla ihminen voi rakentaa yksityisen tilan julkiselle paikalle. (Hatuka & Toch 2016.)
Tein älylaitteiden kahvilakäyttöön liittyvän tutkimuksen laadullisten tutkimusmenetelmien kurssilla, jossa tehtävänantona oli pienimuotoisen havainnointitutkimuksen tekeminen. Havainnoin Tikkurilan ostoskeskus Dixissä sijaitsevassa kahvilassa ihmisten älylaitteiden käyttöä. Havainnoin myös asiakkaiden välistä vuorovaikutusta muiden samassa tilassa olevien kanssa. Pyrin lisäksi löytämään havaintojeni pohjalta asiakkaiden noudattamia kirjoittamattomia sääntöjä.
Suoritin massiivisen aineistonhankintani kahtena arkipäivänä. Harrastin vakoilua tunnin ajan kumpanakin päivänä. Vakoilu tapahtui iltapäivällä. Ensimmäisellä kerralla istuin tarkkailtavaa kahvilaa vastapäisessä kahvilassa ja toisella kerralla samassa kahvilassa tarkkailtavieni kanssa. Minulla oli mukanani havainnointirunko ja kannettava tietokone, jolla tein muistiinpanoja kahvilan tapahtumista. Kummallakin kerralla raakatekstiä syntyi noin neljän sivun verran. Havainnointijakson päätteeksi täydensin vielä muistiinpanojani ja kirjoittelin lisähuomioita ja omia ajatuksiani niistä muistiin. Pyrin havainnoimaan objektiivisesti ihmettelevällä asenteella.
Havainnoituani kahvilan tapahtumia tunnin ajan kahtena päivänä analysoin keräämääni raaka-aineistoa ja erehtymättömän päättely- ja analysointiketjun jälkeen pystyin tekemään aineistoni perusteella lähes luonnonlakeja muistuttavia johtopäätöksiä. Joten tästä se lähtee, seuraavassa johtopäätökseni.
Johtopäätökset
Erving Goffman jakaa julkisilla paikoilla liikkuvat ihmiset ”withs” ja ”singles” -ihmisiin sen mukaan liikkuvatko nämä yksin vai seurassa (Collins 1994). ”Single”-ihmiset käyttävät useammin esimerkiksi matkapuhelinta torjuakseen yksin liikkumisen aiheuttamaa epämukavuutta ja epävarmuutta (Humphreys 2005). Havaintojeni mukaan näin oli myös Vantaan Dixin kahvilassa. Lähes kaikki yksin kahvilaan tulleet asiakkaat käyttivät älylaitetta ainakin jossain vaiheessa vierailuaan. Suuri enemmistö yksin liikkeellä olleista asiakkaista käytti älylaitetta koko kahvilavierailunsa ajan. Älylaitetta käytettiin ainakin internetissä navigointiin, sähköpostien tarkistamiseen, viestien lähettämiseen, kuvaamiseen, itsensä peilaamiseen ja puhelimessa puhumiseen.
Hamptonin ja Guptan (2008) artikkelissa julkisella paikalla älylaitteita käyttävät on jaoteltu ”true mobiles” ja ”placemakers” ryhmiin. ”True mobiles” ryhmäläiset työskentelevät julkisessa tilassa eikä heillä juurikaan ole kontakteja muihin samassa tilassa oleviin ihmisiin. ”Placemakerit” tulevat puolestaan kuluttamaan aikaa julkiseen tilaan ja käyttävät älylaitetta kaiken muun tekemisen ohella. Molemmat ryhmät olivat tunnistettavissa Dixin rautatieaseman kahvilassa.
”True mobilet” olivat yleensä liikkeellä yksin ja he tekivät keskittyneesti töitä kannettavalla tietokoneella. Heillä ei ollut minkäänlaista kanssakäymistä muiden samassa tilassa olevien kanssa. Laskin ”true mobileiksi” myös ihmiset, jotka selkeästi olivat lounastauolla ja joiden huomio oli yksinomaan keskittynyt puhelimeen tai kannettavaan tietokoneeseen. ”Placemakerit” olivat Dixissä liikkeellä joko yksin tai muiden kanssa. He käyttivät älylaitetta muun toiminnan ohella, kuten esimerkiksi keskustelun tai toisten ihmisten tarkkailun lisänä. Ihmiset eivät vaihtaneet tarkkailujaksojeni aikana positioita, ”placemakerista” ei tullut kesken kahvilavierailuaan ”true mobile” tai päinvastoin.
Ihmiset käyttivät älylaitteita myös ollessaan kahvilassa toisten ihmisten seurassa. Älylaitteesta saatettiin esimerkiksi tarkistaa jotakin kesken keskustelun. Sivustakatsojan pimentoon (Raudaskoski ym. 2019) jäänyt ei kuitenkaan koskaan osoittanut havaintojeni perusteella merkkejä mielensä pahoittamisesta toisen keskittyessä hetkeksi älylaitteeseensa. Sivustakatsojan pimennossa oleva saattoi jatkaa keskustelua älylaitteen käyttäjän kanssa, keskittyä muihin kahvilassa oleviin ihmisiin tai ottaa oman älylaitteensa esille. Älylaitteen käyttäjä pyrki huomioimaan paikalla olevan ystävänsä nyökkäilemällä, hymyilemällä, katsekontaktin avulla tai näyttämällä puhelimesta jotakin ja kommentoimalla sitä. Älylaitetta voitiin käyttää myös yhdessä siten, että älylaite oli yhteisen huomion keskipisteenä.
Hampton & Gupta (2008) esittävät artikkelissaan huolen ihmisten mahdollisesta etääntymisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä heidän käyttäessään älylaitteita julkisilla paikoilla. Artikkelissa puhutaankin julkisesta yksityisyydestä (public privatism). Oletuksena siinä kuitenkin on, että ilman älylaitteita ihmiset, myös toisilleen vieraat, juttelisivat kahviloissa keskenään.
Havaintojeni perusteella Dixin rautatieaseman kahvilassa toisilleen vieraat ihmiset eivät kuitenkaan kommunikoineet keskenään. Hyvään suomalaiseen kahvilakulttuuriin näyttää kuuluvan se, ettei naapuri pöytiin huudella sekä se, että ollaan kohteliaasti huomaamatta muita samassa tilassa olevia asiakkaita. Jos kahvilaan tullaan yksin, sieltä myös lähdetään yksin. Jos sinne on tultu ryhmänä, niin poistuminenkin tapahtuu ryhmänä.
Älylaitteiden käyttö kahvilassa on normaalia eikä sen käyttöön näyttäisi liittyvän paljoakaan rajoituksia. Jos älylaitetta kuitenkin käytettiin soittamiseen, kyseisen älylaitteen haltija pyrki hoitamaan puhumisen mahdollisimman huomaamattomasti joko poistumalla puhelun ajaksi kahvilasta tai puhumalla hiljaa. Yksityisen ei annettu tulla julkiseksi (Berry & Hamilton 2010).
Lisäksi kahvitteluryhmän vuorovaikutus saattoi olla runsasta, vaikka joku ryhmäläisistä käyttikin älylaitetta. Toisaalta taas vuorovaikutus ryhmän kesken saattoi olla hyvin niukkaa, vaikka älylaitteita ei olisikaan otettu esille. Suurin ero älylaitteiden käyttäjien ja ei-käyttäjien välillä ilmeni vuorovaikutuksen aikana tapahtuvassa suoran katsekontaktin määrässä. Ei-käyttäjien keskuudessa suora katsekontakti läsnäolevaan ystävään oli huomattavasti runsaampaa kuin älylaitteiden käyttäjien keskuudessa.
Tutkimukseni oli pienimuotoinen ja vaatimaton eikä sen tuloksia voi missään mielessä yleistää minnekään. Oli kuitenkin yllättävän mukavaa fiilistellä vähän aikaa ja leikkiä tutkijaa. Mikäli jollakulla teistä sosiologian opiskelijoista on joskus tylsää ja tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, niin ei muuta kuin havainnoimaan lähiympäristöä muistiinpanovälineiden kera. Vahva suositus.
Nina Jokirinne, sosiologian opiskelija, Helsingin yliopisto
LÄHTEET:
Berry, M. & Hamilton, M. 2010. Changing urban spaces: Mobile phones on trains. Mobilities 5(1), 111-129.
Collins, R. 1994. Four Sociological traditions. New York: Oxford University Press.
Hampton, K. & Gupta, N. 2008. Community and social interaction in the wireless city: wi-fi use in public and semi-public spaces. New media & society 10(6), 831-850.
Hatuka, T. & Toch, E. 2016. The emergence of portable private-personal territory: Smartphones, social conduct and public spaces. Urban studies 53(10), 2192-2208.
Humphreys, L. 2005. Cellphones in public: Social interactions in a wireless era. New media & society 7(6), 810-833.
Raudaskoski, S., Mantere, E. & Valkonen, S. 2019. Älypuhelin ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen muuttuvat käytänteet. Sosiologia 56(3).
