Sara Stridsberg (2008, suom. 2018): Unelmien tiedekunta. Suom. Outi Menna. Tammi. Helsinkin. 390 s.
Viha, jota on vaikea ymmärtää. Onko se satiiri? Mitä sanottavaa raiskatulla ihmisellä on yhteiskunnasta, yhteiskunnassa? Mieleen saapuu häivähdys siitä epätodellisuudesta todellisuudessa, jonka syövereissä kaltoinkohdeltu mieli elää. Eristyksessä. Mistä saadaan oikeutus sille vääryydelle mitä ei koskaan pitäisi tapahtua. Mutta joka silti tapahtuu. Joka silti tapahtuu. Siis on totta.
”Seksuaalipolitiikka. Intiimit rakenteet. Organisoitua rakkautta. Organisoituja raiskauksia. Red light districts. Kaupunkiin syntyi erityisiä alueita. Viekää minulta kaikki, minä haluan. ”
Sara Stridsbergin, (2006, suom. 2018) Unelmien tiedekunta on rehellisen likaista tekstiä yksilön kokemasta pahoinvoinnista ja vihasta. Kirja maalaa kuvaa kamppailevasta tietoisuudesta ja siitä millaisia loppuelämän seurauksia on systemaattisella raiskauksella. Romaani on fiktiivinen fantasiakuvaus edesmenneestä amerikkalaisnaisesta radikaalifeminististä Valerie Solanasista (1936-1988), jonka tunnetuimpia tosielämän tempauksia olivat: SCUM-manifesti 1967 ja Andy Warholin ampuminen 1968. Fiktiivisen tarinan miljöönä toimii kiihkeässä sekavuudessaan 1950–80 -luvun amerikkalainen yhteiskunta. Aavikolla eletyn lapsuuden jälkeen Valerien tie helvettiin on kivitetty hyvillä aikomuksilla. Kertomuksessa esiin nousevan vihan takana jylläävät kokemukset oman isän ja äidin raadollisesta kyvyttömyydestä taata turvallista lapsuutta.
Kirja pureutuu sosiologisesti ajateltuna merkittäviin yhteiskunnallisiin teemoihin. Riveiltä ja rivien välistä nousee esiin sosiologisen tutkimuksen ydinteemoja esimerkiksi sukupuolesta, historiallisuudesta, toimijuudesta, valtarakenteista ja hegemoniasta, eriarvoisuudesta ja hyvinvoinnista, koulutuksesta, tunnistamattomasta ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta ja traumasta, sekä perheestä yhteiskunnallisena instituutiona. Kerronnan kautta nousee ilmi myös häilyviä rajapintoja yksilöllisen toimijuuden ja sosiaalisten rakenteiden välillä.
Merkittävimmäksi teemaksi kirjassa asettuu, 50-luvun feminististä aatetta mukaillen, sukupuoli, joka ilmenee vahvana yksilöitä ja yhteiskuntaa jakavana elementtinä. Kirjassa sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteleminen rajautuu pääsääntöisesti cis-sukupuoliseen oletukseen ja ajatukseen yksilöstä. Ja juuri tämän kaltaisen sukupuolen ja seksuaalisuuden, sekä sen mukaisen yhteiskuntajärjestyksen ympärille kietoutuu myös vahvasti ja monisyisesti päähenkilön kokema ja ilmaisema viha.
Kirja haastaa lukijaa reflektoimaan itseään ja itsestään selvinä otettuja tai näkymättömiä sosiaalisia rakenteita. Lukiessa mieleen nousee kysymyksien tulva: mitä ovat sukupuolen ja seksuaalisuuden sosiaaliset ulottuvuudet? Millainen on yhteiskunnan ja sairauden suhde? Ovatko jotkut sairaudet tai diagnoosit sukupuolittuneita? Tunnistetaanko vihaa ja sen vaikutuksia, medikalisoidaanko ne? Rakentuuko sukupuolten välinen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen suhde lopulta niiden välisiin keskinäisiin traumoihin ja kohtaamattomuuteen? Toisaalta sukupuolen lisäksi toinen kriittistä ajattelua vaativa kysymys liittyy hyvinvointiin, kollektiiviseen vastuuseen ja intiimeihin perhesuhteisiin. Kenelle vastuu lopulta jää ihmiseksi kasvamisessa? Mitä tarkoittaa olla yhteiskuntakelpoinen?
Kirjan luettuaan on helppoa ymmärtää miksi Valerie kokee sellaista vihaa kuin kokee. Mistä järisyttävä SCUM-manifesti mahdollisesti saa giljotiinimaisen henkensä. Herää myös ajatus: tässä on kyse yksilöä ja yksilön resilienssiä laajemmasta ilmiöstä? Valerien vihan ja SCUM-manifestin kautta välittyvä viesti maailmalle on kristallinkirkas: hän ei ole hullu ja epäkohtiin on puututtava. Vallitseva yhteiskuntajärjestys on kaadettava.
Kaisa Heiskanen
Sosiologian opiskelija
Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
