Queer on 1900-luvun lopulla sateenkaari-ihmisten haltuun ottama pilkkanimitys, jota moni sateenkaari-ihminen käyttää nykypäivänä kuvaamaan itseään, viitaten määrittelemättömään sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiin tai molempiin. Queer- sanan historia on sateenkaariaktivismissa, josta se siirtyi 1990-luvulla sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä kriittisesti tarkastelevaan tutkimukseen. (Hekanaho 2012; Alasuutari 2020).
Queer-tutkimuksen keskiössä ovat staattisten ja vastakohtaisten identiteettikategorioiden sekä erilaisten normatiivisuuksien tunnistaminen, analysoiminen ja purkaminen. Queer-tutkimus tuo esille, miten käsitteet, kuten normaali ja poikkeava, ja niiden kautta syntyvät merkitykset on tuotettu ja edelleen tuotetaan kulttuurissamme. Tämä ei sisällytä vain seksuaalisuuden ja sukupuolen kriittistä käsittelyä, vaan tarkastelun kohteena ovat laajemmin erilaiset identiteettiä rakentavat kategoriat, kuten rotu, luokka ja terveydentila. (Lahti 2019, 16, 19; Hekanaho 2012; Karkulehto 2011, 73–92).
Queer-tutkimus on luonteeltaan poliittista, kun poliittisuus ymmärretään muutostavoitteellisuutena ja kumouksellisuutena (Karkulehto 2011, 76). Queer on status quota häiritsevää ja horjuttavaa. Siinä nähdään potentiaalia kyseenalaistaa paitsi identiteettiin liittyviä normatiivisuuksia myös laajemmin kapitalistisen yhteiskunnan valtasuhteita ja yksilön hallintaan käytettäviä keinoja. (De Graeve 2020). Queer ei ole pelkästään identiteettikategoria muiden rinnalla tai sijaan, vaan queerin voi käsittää poliittisena ja aktiivisena asioiden haastamisena, outouttamisena. Queer haastaa kaiken pysyvän ja tarkkarajaisen luoden uudenlaisia mahdollisuuksia identiteetin, suhteiden ja yhteiskunnan ymmärtämiselle ja järjestämiselle.
Parisuhdenormatiivisuus on yksi queer-tutkimuksen tunnistamista ja tarkastelemista normatiivisuuksista. Se näyttäytyy länsimaisissa yhteiskunnissa siten, että kahden ihmisen välinen läheissuhde ja sen korottaminen ensisijaiseksi suhteeksi on näennäisesti luonnollinen sosiaalisten suhteiden järjestämisen muoto ja sosiaalisen yhteenkuulumisen perusyksikkö (Alasuutari 2020, 152; Roseneil et al. 2020, 4).
Vallalla olevan parisuhdenormin mukaisia suhteita eivät ole mitkä tahansa läheissuhteet, vaan parisuhdenormatiivisuus kytkeytyy tiukasti kiinni moneen muuhun normatiivisuuteen. Yksi keskeisimmistä on normi romanttisesta rakkaudesta, jota kuvaa Elizabeth Braken kehittämä termi amatonormatiivisuus. Kun parisuhdenormatiivisuus määrittyy niin, että ihmisen tulisi löytää ja sitoutua jollain tapaa toiseen ihmiseen, amatonormatiivisuuden kautta tämän suhteen määrittäväksi tekijäksi muodostuu romanttinen rakkaus. Amatonormatiivisuus on olettamus siitä, että romanttinen rakkaus on ihmiselle tarpeellista, korjaavaa ja normaalia, ja että ilman sitä elämästä puuttuu jotain. Romanttinen rakkaus korotetaan kaikkien muiden ihmissuhteiden ja läheisyyden muotojen yläpuolelle, normatiivisen suhdehierarkian huipulle. (Brake n.d.).
Amatonormatiivisuus linkittyy mononormatiivisuuteen, joka kuvastaa normia monogamiasta eli siitä, että ihmisellä on kerrallaan vain yksi romanttisia, seksuaalisia tai muita läheisyyden elementtejä sisältävä suhde. Monogamisuus on normatiivisessa suhdediskurssissa todiste “todellisesta” rakkaudesta, “sen oikean” löytymisestä sekä osapuolien vastuullisuudesta ja kypsyydestä.
Amato- ja mononormatiivisuuden rinnalla parisuhdenormatiivisuuteen liittyy tiukasti heteronormatiivisuus, joka kuvaa heteroseksuaalisuuden näennäisesti luonnollista ja etuoikeutettua asemaa (Rossi 2006). Heteronormatiivisuus lisää monogaamisen, romanttisen suhteen normiin heteroseksuaalisen viehättymisen ja ydinperheen ideaalin. Siihen liittyvät cisnormatiivisuus ja allonormatiivisuus, jotka kuvastavat cissukupuolisuuden ja seksuaalisen viehätyksen kokemisen oletusarvoisuutta ja ensisijaisuutta.
Parisuhdenormatiivisuus vaikuttaa yksilön sosiaalisten suhteiden järjestämiseen, kun romanttinen rakkaus, (hetero)seksuaalinen halu ja monogamia nähdään ainoina oikeanlaisina, legitiimeinä ja tärkeimpinä rakkauden ja läheisyyden kanavina. Tällainen normatiivinen suhde on länsimaisissa yhteiskunnissa oletusarvoinen olemisen muoto, jota odotetaan, tuetaan ja jopa vaaditaan yksilöltä. Normatiivisuudet vaikuttavat yksilöön myös yhteiskunnallisella tasolla; romanttinen, monogaaminen (ja Suomessa vuoteen 2017 asti heteroseksuaalinen) parisuhde on laillisesti tunnistettu suhdemuoto, jonka ympärille monet yhteiskuntapoliittiset ja lailliset käytännöt ovat rakentuneet. Monogamian normi toteutuu tässä, kun vain yksi kahdenvälinen läheissuhde kerrallaan voi saada laillisen tunnustuksen. Normatiivisissa suhteissa eläville kasautuu yhteiskunnallista ja sosiaalista etuoikeutta, kuten hyvinvointia ja yhteiskunnallista arvostusta, toisin kuin niille, joiden sosiaaliset suhteet ovat parisuhdenormista poikkeavia (Roseneil et al. 2020, 4, 216; Kolehmainen & Lahti 2020; Alasuutari 2020, 151–152).
Queer-tutkimus tuo näkyviksi romanttis-seksuaalisen, monogaamisen parisuhdenormin lisäksi siitä poikkeavia suhdemuotoja ja sosiaalisen olemisen tapoja. Nämä näyttäytyvät queereina, outoina suhteina ja läheisyyden muotoina, jotka olemassaolollaan haastavat normatiivisen parisuhteen hegemonista asemaa, halusivatpa yksilöt sitä tai eivät. Tällaisia outoja suhteita voivat olla ainakin sateenkaariparisuhteet, ei-monogaamiset ja ei-kahdenväliset suhteet sekä erilaiset läheissuhteet, jotka eivät sisällä välttämättä tai ollenkaan romanttisia tai seksuaalisia elementtejä.
Queer-tutkimuksessa on käytetty käsitteitä queer-ystävyys ja queer-rakkaus kuvaamaan rakkauden ja läheisyyden muotoja, jotka haastavat normatiivisia käsityksiä läheisyyden muodoista sekä erilaisten suhteiden eroista ja hierarkioista (Alasuutari 2020; Irni 2020). Queer-ystävyyttä voi olla esimerkiksi läheinen suhde entiseen kumppaniin, jonka kanssa asutaan ja huolehditaan lapsista, tai mahdollisesti ollaan läheisiä ja huolehditaan toinen toisesta, vaikka ei olisi yhteisiä sitoumuksia, kuten lapsia (Alasuutari 2020; Juvonen 2020). Toinen esimerkki on kommuuniasuminen, varsinkin normatiivisemman kommuunielon, opiskeluajan ja nuoruuden, ulkopuolella. Tilan ja arjen jakaminen voi olla queerin rakkauden muoto, johon ei välttämättä liity romantiikkaa tai erotiikkaa, ja joka haastaa varsinkin hetero- ja ydinperhenormeja. (Heinonen 2020). Samalla tavalla normeja haastavat myös läheissuhteet muunlajisiin eläimiin; jaot romanttiseen ja seksuaaliseen rakkauden ilmaisuun näyttäytyvät keinotekoisina ja ihmiskeskeisinä kun tarkastellaan, miten tärkeitä ja kiintymyksellisiä suhteet muunlajisten eläinten kanssa voivat olla (Irni 2020).
Normista poikkeavina näyttäytyvien läheissuhteiden rinnalla yksi parisuhdenormatiivisesta näkökulmasta ehkä oudoin ihmisenä olemisen muoto on sinkkuus, olemisen tila ja identiteetti, joka tuotetaan vakituisen parisuhteen puuttumisen kautta (Kolehmainen et al. 2020). Parisuhdenormatiivisessa yhteiskunnassa sinkuiksi oletetaan ja määritellään helposti kaikki ihmiset, joiden sosiaalisista suhteista ei ole tunnistettavissa yhtä normin mukaista parisuhdetta. Tähän lukeutuvat helposti yksin elävät ja paljon yksin olevat ihmiset, mutta myös esimerkiksi monisuhteiset, varsinkin soolopolyamoriset ihmiset, joilla voi olla tosiasiassa paljon erilaisia läheissuhteita ja jotka eivät itse määrittelisi itseään sinkuksi.
Sinkkuus, tai siitä nykyisin usein käytetty termi itsellinen elämä, poikkeaa niin merkittävästi parisuhdenormatiivisesta elämänkulusta, että sen voidaan nähdä outouttavan ja uhkaavan sitä ja sen instituutioita, kuten avioliittoa ja ydinperhettä. Sinkkuus ei sovi yhteiskunnan rakenteisiin eikä sosiaalisiin normeihin onnellisesta elämästä, johon katsotaan kuuluvaksi romanttinen rakkaus ja ydinperhe. Parisuhdenormatiivisuus ja sen tuottama singlismi, itsellisesti elävien yhteiskunnallinen ja sosiaalinen syrjintä, koskee kaikkia itsellisesti eläviä riippumatta heidän seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistään. Itsellisesti eläviä ei tunnisteta palveluissa, politiikassa tai lain edessä tasavertaisesti parisuhteissa eläviin nähden. Itselliset sateenkaari-ihmiset voivat lisäksi kärsiä seksuaali-identiteettinsä sosiaalisesta näkymättömyydestä, kun heillä ei ole kumppania ikään kuin tuomassa ei-heteroseksuaalisuutta näkyväksi. (Kolehmainen & Lahti 2020; Alasuutari 2020, 151).
Queer-tutkimuksessa on havaittu, että yhteiskunnan suhdenormit olisivat hiljalleen muuttumassa. Romanttis-seksuaalinen parisuhde ja ydinperhe eivät ole enää yksiselitteisesti yhteiskunnan perusyksikkö avioerojen yleistyessä ja uusperheiden ja muiden erilaisten suhdemuotojen määrän kasvaessa (Kolehmainen et al. 370; Heinonen 2020, 215). Lisäksi erilaisten suhteiden, kuten seurustelun ja ystävyyden välisten rajojen on todettu olevan entistä häilyväisempiä (Kolehmainen & Lahti 2020).
Kun suhdehierarkia horjuu ja erilaiset suhteet sekoittuvat keskenään voidaan pohtia, ovatko jähmeät kategoriat ja määritelmät, kuten avioliitto, seurustelu, tai deittailu hyödyllisiä ja tarpeellisia yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla. Miltä näyttäisi yhteiskunta, jossa romanttisuus, seksuaalisuus ja monogamia olisi irrotettu yhteiskunnallisista instituutioista? Miltä tuntuisi kohdata ihmisiä ilman suhteiden määrittelyyn ja käytäntöihin vaikuttavia normeja ja sääntöjä? Tällainen ajattelu lähenee suhdeanarkismia, jossa jokainen suhde luodaan omanlaisekseen ja ainutlaatuiseksi ilman normeja ja valmiita määritelmiä (Irni 2020; Nordgren 2012). Suhdeanarkistisen ja queerin kuvittelun kautta rakkauden ja läheisyyden ilmaisua voidaan jäsentää tavoin, jotka rikkovat sekä normatiivisia suhdemääritelmiä, suhdehierarkioita että suhteiden lajirajoja (Irni 2020). Näin voidaan entistä joustavammin ilmaista outoja ja moninaisia rakkauden ja läheisyyden muotoja, joita esimerkiksi queer-ystävyys ja queer-rakkaus voivat kuvata. Voidaan myös pohtia, löytyykö kaikkia rakkautta, läheisyyttä ja niiden kaltaisia moninaisia tuntemuksia kuvaamaan sanallisia määritelmiä tai tarvitseeko sellaisia edes löytää.
Teksti on Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla -kurssin lopputyö, joka toteutettiin mini zinen muodossa.
Iina Töykkälä, yhteiskuntatieteiden ja filosofian kandi, sosiologia, Jyväskylän yliopisto
LÄHTEET:
Alasuutari, V. (2020). Queer-ystävyys perheenä ja tukiverkostona. Teoksessa Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (toim.): Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (s. 149–162). Gaudeamus.
Brake, E. (n.d.). Amatonormativity. https://elizabethbrake.com/amatonormativity
De Graeve, K. (28.4.2020). The figure of the polyamorous single woman in consen- sual non-monogamy discourse in Belgium. Singlehood studies. https://single- hoodstudies.net/2020/04/28/the-figure-of-the-polyamorous-single-woman-inconsensual-non-monogamy-discourse-in-belgium-by-katrien-de-graeve/
Heinonen, A. (2020). Kommuunien läheissuhteet. Teoksessa Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (toim.): Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (s. 215–218). Gaudeamus.
Hekanaho, P. L. (2012). Queer-teorian kummia vaiheita. Teoksessa Saresma, T., Rossi, L-M. & Juvonen, T. (toim.): Käsikirja sukupuoleen (s. 144–155). Vastapaino.
Irni, K. (2020). Queer-visioita lajirajat ylittävistä perheistä ja läheissuhteista. Teoksessa Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (toim.): Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (s. 193–208). Gaudeamus.
Juvonen, T. (2020). Entiset naiskumppanit ystävinä. Teoksessa Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (toim.): Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (s. 193–208). Gaudeamus.
Karkulehto, S. (2011). Seksin mediamarkkinat. Gaudeamus.
Kolehmainen, M., Kinnunen, A. & Lahti, A. (2020). Parittomuuden politiikat? Sinkkuus suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Yhteiskuntapolitiikka-lehti, 85(4), 370–381.
Kolehmainen, M. & Lahti, A. (2020). Sateenkaarisinkut. Teoksessa Lahti, A., Aarnio, K., Moring, A. & Kerppola, J. (toim.): Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla (s. 89–94). Gaudeamus.
Lahti, A. (2019). Bisexuality in relationships: a queer psychosocial approach. Jyväskylän yliopisto.
Nordgren, A. (6.7.2012). The short instructional manifesto for relationship anarchy. https://log.andie.se/post/26652940513/the-short-instructional-mani- festo-for-relationship
Roseneil, S., Crowhurst, I., Hellesund, T., Santos, A.C. & Stoilova, M. (2020). The Tenacity of the Couple-Norm. UCL Press.
Rossi, L-M. (2006). Heteronormatiivisuus: Käsitteen elämää ja kummastelua. Kulttuurintutkimus, 23(3), 19–28.
