Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi 13.1.2014 muistion, jonka pahaenteisenä otsikkona oli Computerization Threatens One Third of Finnish Employment. Tiivistettynä muistion sisältö on seuraava: kehittynyt tietotekniikka ja robotiikka mahdollistavat sen, että parin vuosikymmenen sisään 35,7 prosenttia Suomen työvoimasta olisi korvattavissa koneilla. Muistion mukaan suurista ammattiryhmistä työttömyys uhkaa eniten kaupan kassatyöntekijöitä, sihteereitä, pankkien palveluhenkilökuntaa ja toimistotyöntekijöitä. Suurista ammattiryhmistä teknologia uhkaa vähiten erilaisia sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä. (Pajarinen & Rouvinen 2014, 1-3.)
Muistiossa esitetyt arviot perustuvat Carl Benedikt Freyn ja Michael A. Osbornen kehittämään metodiin, jossa verrataan työtehtävän vaatimuksia koneiden kykyyn suorittaa kyseinen työtehtävä. Frey ja Osborne tutkivat Yhdysvaltojen työvoiman rakennetta kehittämällään metodilla. ETLA:n päivitetyn arvion mukaan Yhdysvaltojen työvoimasta olisi korvattavissa jopa 49,2 prosenttia. (Pajarinen & Rouvinen 2014, 2-3.)
Mitä ovat nämä uudet teknologiat, joilla on mahdollista korvata suuri osuus työvoimasta? ETLA:n muistio nimeää joitain tälläisiä uusia teknologioita, mutta ei kerro tarkemmin mitä nämä oikeastaan ovat (Pajarinen & Rouvinen 2014, 1). Freyn ja Osbornen kehittämän metodin ymmärtäminen vaatisi kuitenkin jonkinlaista käsitystä siitä, mitä nämä teknologiat ovat. Freyn ja Osbornen tutkimusaloite sisältääkin varsin kattavan kuvauksen näistä uusista teknologioista: missä niitä käytetään nykyään ja mitä sovelluksia niillä voi olla tulevaisuudessa. (Frey & Osborne 2013, 14-22.)
Tässä artikkelissa esittelen Freyn ja Osbornen laadullisempaa tutkimusta, joka auttaa ymmärtämään ETLA:n esittämiä tuloksia. Frey ja Osborne eivät suinkaan ole ensimmäisiä tutkijoita, jotka ovat kiinnostuneet teknologian vaikutuksesta työllisyyteen. Esittelen myös hieman aiempaa teknologista työttömyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Voi olla, että koneiden aiheuttama työttömyys ei ole pelkästään tulevaisuuden huoli, vaan jo nykyistä todellisuutta.
Älykkäät koneet korvaavat tietotyöläisiä
Freyn ja Osbornen mukaan automaatioteknologia on historiallisesti korvannut ihmisiä lähinnä rutiininomaisissa fyysisissä ja älyllisissä tehtävissä. Erilaiset ei-rutiininomaiset tehtävät ovat sen sijaan olleet vaikeita tai mahdottomia automatisoida. Viimeaikainen koneoppimisen, tekoälytutkimuksen ja mobiilirobotiikan kehitys on kuitenkin alkanut mahdollistaa ihmisten korvaamisen myös erilaisissa ei-rutiininomaisissa tehtävissä. (Frey & Osborne 2013, 14) Esimerkiksi auton ajamista pidettiin vaikeasti automatisoitavana tehtävänä vielä vuonna 2004. Vain kuusi vuotta myöhemmin Google oli kehittänyt itseään ajavan auton. (Frey & Osborne 2013, 3.)
Nykyaikaisten älykkäiden koneiden kehitystä on edesauttanut ”big datana” tunnettujen hyvin suurten sähköisten tietokantojen syntyminen. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien dokumentteja on käytetty tulkkausalgoritmien kehittämiseen. IBM:n Watson-tietokonetta on käytetty onnistuneesti syöpädiagnoosien ja hoitosuunnitelmien tekemiseen. Watson käyttää diagnoosien tekemiseen valtaisaa tietomäärää johon kuuluu muun muassa 1,5 miljoonan potilaan tiedot ja kaksi miljoonaa sivua lääketieteellisiä artikkeleja. (Frey & Osborne 2013, 15-17.)
Big data ei ole pelkästään digitoituja artikkeleita, vaan sensoriteknologian kehitys on tehnyt erilaisten sensorien tuottamasta informaatiosta suurten datamäärien lähteen. Yhdistettynä virheitä ja poikkeavuuksia havaitseviin algoritmeihin tämä mahdollistaa monien tehtävien automatisoinnin. Olisi mahdollista esimerkiksi kehittää täysin automaattisia laadunvalonta-, valvontakamera- ja potilasseurantajärjestelmiä. Sensoritietojen analysointiin perustuvia ohjelmistoja käyetään jo nykyään vedenjakelun valvonnassa ja automaattisissa puhelinpalvelukeskuksissa. Rahoitusalalla käytetään algoritmeja kaupankäynnissä, ja edistyneet ohjelmistot pystyvät korvaamaan jopa tietokoneohjelmien ohjelmoijia. Arvioidaan, että 140 miljoonaa tietotyöläistä maailmanlaajuisesti olisi korvattavissa koneilla. (Frey & Osborne 2013, 17-19.)
Robotit saavat uusia tehtäviä
Teollisuusrobotit ovat laajalti korvanneet ihmiset rutiininomaisissa tuotantotehtävissä. Uudemmat robotit kykenevät myös vähemmän rutiininomaisiin töihin. Esimerkiksi General Electric on kehittänyt robotin, joka kykenee omatoimisesti korjaamaan tuulivoimaloita. Kuskittomilla ajoneuvoilla on paljon kaupallista potentiaalia, ja logistiikka-ala voidaan todennäköisesti pitkälti automatisoida tulevaisuudessa. Robotteja käytetään jo nykyään yksinkertaisissa siivoustehtävissä, ja nykyisellä teknologialla on mahdollista kehittää robotteja, jotka voisivat suorittaa ruoanlaittoon, laitossiivoukseen sekä terveyden- ja vanhustenhoitoon liittyviä tehtäviä. Palvelurobotit eivät ilmeisesti ole jäämässä pelkästään palvelualan yritysten käyttöön, sillä kotitalousrobottien markkinat ovat kasvaneet noin 20 prosenttia vuodessa. (Frey & Osborne 2013, 20-22.)
Teknologian kehitys ei ole tehnyt roboteista pelkästään monipuolisempia ja hyödyllisempiä vaan myös edullisempia. Robottien hinnat ovat laskeneet noin 10% vuodessa, ja hintojen laskemisen odotetaan kiihtyvän. Jo nyt on mahdollista ostaa 22 000 dollaria maksava robotti, joka kykenee suorittamaan monia yksinkertaisia tehtäviä. Baxteriksi nimetyn robotin huomattavin piirre lienee kuitenkin se, että sitä ei tarvitse ohjelmoida tekemään uusia tehtäviä. Baxter kykenee oppimaan uusia liikesarjoja ihmisen esimerkkiä seuraamalla. (Frey & Osborne 2013, 21-22.)
Robottien muuttuminen edullisemmaksi tekee niistä kilpailukykyisempiä edullisenkin työvoiman kanssa (Frey & Osborne 2013, s.21-22). Historiallisesti matalat työvoimakustannukset ovat toimineet esteenä automaatioteknologian käyttöönotolle (Yeates 2013, 146). Vuonna 2011 robottien myynti kasvoi yli 50% Kiinassa. Samana vuonna koko maailmassa myytiin 166 000 teollisuusrobottia (Frey & Osborne 2013, s.22). Vertailun vuoksi koko maailmassa oli vuonna 1984 arviolta vain 37 000 teollisuusrobottia (Scott 1986, 37). Vuoteen 1991 mennessä määrä oli noussut noin 630 000 robottiin (Rifkin 2004, 131-132). The Internation Federation of Roboticsin arvion mukaan vuonna 2013 maailmassa oli yhteensä noin 1 373 000 teollisuusrobottia (IFR 2013).
Teknologian vaikutus työllisyyteen ennen ja nykyään
Frey ja Osborne kuvaavat teknologisen kehityksen vaikutuksia työllisyyteen sitten teollisen vallankumouksen alun. Ennen 1960-lukua teknologia pikemmin työllisti yhä suurempia ihmisryhmiä. Teollinen massatyö korvasi artesaanit, ja liikenne- ja kommunikaatioteknologian kehittymisen mahdollistama teollisuusorganisaatioiden laajeneminen johti keskiluokkaisten valkokaulusammattien syntyyn. 1960-luvulla alkanut tietokoneiden kaupallistuminen ja teollisuusrobottien käyttöönotto kuitenkin käänsi trendin. Erilaiset tietotekniikkaa hyödyntävät itsepalvelujärjestelmät syntyivät 1970-luvulla. (Frey & Osborne 2013, 5-12.) Tietokoneiden leviäminen toimistoihin 1980-luvulla tuhosi kokonaisia ammattikuntia (Frey & Osborne 2013, 11), ja mahdollisti automaatioteknologiaan yhdistettynä aivan uudenlaisen ”post-fordilaisen” yritysorganisaation. Tuotanto automatisoitiin joissain tapauksissa hyvin pitkälle, ja myös yritysten keskijohtoa karsittiin huomattavasti. (Rifkin 2004, 94-101.)
Automaatio- ja tietoteknologian kehitys ei siten ole syrjäyttänyt ihmisiä pelkästään rutiininomaisissa tuotannon töissä. Myös monet perinteiset keskiluokkaiset ammatit on delegoitu koneille tai ne ovat muuttuneet tarpeettomiksi (Rothman 2013, 2). Tämä on johtanut työmarkkinoiden polarisoitumiseen. Vuosien 1980-2005 välillä Yhdysvalloissa työllisyys kasvoi eniten matalapalkkaisissa palveluammateissa ja paljon koulutusta vaativissa hyväpalkkaisissa ammateissa. Samaan aikaan työllisyys väheni suhteellisesti keskipalkkaisissa ammateissa. Työmarkkinoiden polarisoituminen on vuorostaan vaikuttanut tuloerojen kärjistymiseen. (Frey & Osborne 2013, 12.)
Viimeaikainen automaatio- ja tietoteknologian kehitys onkin huomioimisen arvoista juuri sen takia, että se kykenee syrjäyttämään ihmisiä niissä työtehtävissä, jotka ovat aikaisemmin olleet hankalasti automatisoitavia. (Frey & Osborne 2013, 22-23.) Monimutkaisiin kognitiivisiin tehtäviin kykenevät koneet uhkaavat erikoistuneita tietotyöläisiä, ja robotit uhkaavat matalapalkkaisissa palveluammateissa olevia työntekijöitä.
Onko teknologinen työttömyys jo todellisuutta?
Huoli siitä, että teknologia saattaa aiheuttaa työttömyyttä ei ole uusi. 1930-luvulla ekonomisti John Maynard Keynes esitti muiden taloustietelijöiden ohella huolensa siitä, että automaatioteknologia syrjäyttäisi ihmisiä töistään nopeammin kuin uusia työtehtäviä keksittäisiin. Hän nimesi ilmiön teknologiseksi työttömyydeksi. (Rifkin 2004, 24). Yleisesti ottaen Keynesin näkemystä on pidetty virheellisenä, sillä hänen pelkäämänsä massatyöttömyys ei ole ilmeisesti tullut todeksi (Yeates 2013, 147).
Kaikki eivät kuitenkaan hylänneet näkemystä, jonka mukaan teknologia voi aiheuttaa työttömyyttä.
Esimerkiksi Jeremy Rifkin esittää alunperin vuonna 1995 julkaistussa kirjassaan The End of Work (suom. Työn loppu), että teknologian kehittyminen tulee johtamaan yhä suurempaan työttömyyteen. Teknologian aiheuttama työttömyys ei kuitenkaan ollut Rifkinille pelkkä tulevaisuuden huoli, vaan jo nykyistä todellisuutta. Rifkin pitää oireellisena sitä, että arviot ”luonnollisen” tai ”hyväksyttävän” työttömyyden määrästä ovat nousseet pikku hiljaa pitkin 1900-lukua. Lisäksi kasvava joukko työntekijöitä tekee osa-aikatöitä, joten kaikki töissä olevat eivät ole kokopäivätöissä. Esimerkiksi vuonna 1993 yhteensä 13 prosenttia Yhdysvaltalaisista oli työttömiä tai osaikatyöllistettyjä. (Rifkin 2004, 10-11.)
Vuoden 2004 painoksen esipuheessa Rifkin huomattaa, että osa Yhdysvaltain työttömistä on työttömyystilastojen saavuttamattomissa, esimerkiksi kokonaan työnhaun lopettaneet ja vangit. Yhdysvaltain tapauksessa jälkimmäinen ryhmä on varsin huomattava: vuonna 2000 1,8 prosenttia Yhdysvaltain aikuisista miehistä oli vankiloissa. (Rifkin 2004, xii.)
Rifkinin mukaan erilaisten uusien teollisuudenalojen, esimerkiksi bioteknologian, kyky työllistää ihmisiä on varsin heikko verrattuna jo työttömänä olevien työntekijöiden määrään. Rifkin arvio, että tietotekniikka saattaa kyllä luoda uusia työpaikkoja, mutta tuhoaa vanhoja enemmän kuin mitä uusia syntyy. (Rifkin 2004, 33-34) Uudet teollisuudenalat eivät kuitenkaan ole ainoita työllistäjiä. 1900-luvulla laajentunut julkinen sektori oli hyvin merkittävä työllistäjä, jonka laajentuminen on saattanut peittää teknologisen työttömyyden vaikutuksia. Monissa maissa on kuitenkin 1990-luvulta lähtien kaavailtu ja toteutettu yritysten organisaatiomuutosten innoittamaa julkisen sektorin työntekijämäärän karsimista kulujen säästämiseksi. (Rifkin 2004, 37-39.) Julkisen sektorin merkitys työllistäjänä tuleekin todennäköisesti vähenemään.
Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee pitävät Rifkinin näkemyksiä teknologian työpaikkoja tuhoavasta vaikutuksesta uskottavana selityksenä sille, miksi työllisyys on noussut vain vähän vuoden 2007 talouskriisin jälkeen. (BrynJolfsson & McAffee s.1-8.) Heidän mukaansa työllisyys ja tuottavuus ovat Yhdysvalloissa 2000-luvulla irtaantuneet toisistaan. Ennen 2000-lukua työllisyyden ja tuottavuuden kehitys seurasivat tiivisti toisiaan. 2000-luvulla tuottavuus on noussut huomattavan paljon samalla kun työllisyyskehitys on ollut heikkoa. Heidän mukaansa tämä johtuu siitä, että teknologia syrjäyttää ihmisiä töistään nopeammin kuin mitä uusia työpaikkoja syntyy. (Rothman 2013, s.1.) Lisäksi Brynjolfssonin ja McAffeen mukaan tietotekniikan kehitys on ollut, ja tulee olemaan, ekspotentiaalista (Brynjolfsson & McAffee 2011,17-20). He kantavatkin huolta siitä, että teknologia tulee kehittymään nopeammin kuin mitä ihmiset ja instituutiot kykenevät pysymään perässä (Brynjolfsson & McAffee 2011, 9).
Lopuksi
ETLA:n raportin mukaan Freyn ja Osbornen käyttämä metodi ei pysty ottamaan huomioon voimakkaita yhteiskunnalisia voimia, jotka saattavat hillitä automaatioteknologian leviämistä. Raportti nimeää lait, säädökset, tavat, vaikeudet toteuttaa organisaatiomuutoksia ja ”eilispäivän voittajien” intressit tälläisiksi voimiksi. (Pajarinen & Rouvinen 2014, 4.) ETLA ei siis suoraan ennusta tulevaa massatyöttömyyttä, vaan kyseessä on vain eräänlainen riskiarvio.
Onkin mahdollista löytää esimerkkejä automaatio- ja tietoteknologioista, jotka on jouduttu hylkäämään latteasti ilmaistuna sosiaalisten tekijöiden takia. Esimerkiksi automaattikassoja ja sähköisiä äänestysjärjestelmiä on jouduttu ottamaan pois käytöstä sen takia, että ne eivät ole olleet käyttäjien suosiossa. (Yeates 2013, 146.) Tietyt ammattiryhmät, jotka olisi mahdollista korvata koneilla voivat olla korvaamattomia siksi, että ihmiset eivät ehkä halua koneiden suorittavan näitä tehtäviä. Ehkäpä ihmiset eivät halua automaattikassoja, robottisairaanhoitajia tai kuskittomia takseja. Toisaalta tälläiset esteet eivät välttämättä koske tietyllä tapaa piilossa olevia palveluammatteja, kuten vaikka ruoanlaittoa tai logistiikka-alaa.
Frey ja Osborne huomauttavat, että teknologian kehityksen ennustaminen on vaikeaa (Frey & Osborne 2013, 43-44). Se, kuinka paljon koneet kykenevät loppujen lopuksi syrjäyttämään ihmisiä töistä riippuu taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden lisäksi myös siitä, kuinka nopeasti uuden automaatio- ja tietoteknologian tekniset ongelmat pystytään ratkaisemaan.
Onko teknologian vaikutus työllisyyteen sosiologisesti mielekäs aihe? Työllisyys ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat eräänlaisia sosiologian kiintoaiheita. Lisäksi Freyn ja Osbornen kuvaama työmarkkinoiden polarisoituminen sivuaa viimeaikaista keskustelua ”keskiluokan kuolemasta”. Osa-aikatöiden kasvu saattaa olla merkki siitä, että kokopäivätöitä ei pitkälle automatisoidussa taloudessa enää vain tarvita. Voi olla, että monien sosiologeja kiinnostavien ilmiöiden ja teknologian kehityksen välillä on löydettävissä yhteys. Teknologia yksin tuskin selittää työttömyyttä tai eriarvoisuutta, mutta se saattaa olla eräs tähän asti piilossa ollut osatekijä. Olemassa oleva tutkimus teknologian vaikutuksesta työllisyyteen on usein vanhaa, ja kaipaisi uutta arviontia. Aihepiiri ei ole siis vain mielekäs, vaan tarjoaa myös paljon tuoreita tutkimusmahdollisuuksia. Toivonkin, että katsaukseni innoittaisi muitakin tarttumaan aiheeseen.
Kirjoittaja Oskari Lappalainen on Helsigin yliopistosta
Lähteet:
Brynjolfsson, Erik & McAffee, Andrew (2011). Race Against The Machine. Digital Frontier Press, Lexington, Massachusetts
Frey, Carl Benedikt & Osborne, Michael A. (2013). The Future of Employment: How Susceptible Are Jobs To Computerization? OMS working papers, September 18th
Rifkin, Jeremy (2004). The End of Work. Jeremy P. Tarcher/Penguin, New York
Rothman, David (2013). How Technology is Destroying Jobs. MIT Technology Review Magazine July/August 2013
Scott, Peter B (1986). The Robotics Revolution: The Complete Guide. Basill Blackwell
Yeates, Amanda (2013). The Effects of Automation on Society. University of Bradford, Electronics and Telecommunications Research Seminar Series, 12th Workshop Proceedings, 10th of April 2013
IFR (=International Federation of Robotics) 2013: Industrial Robot Statistics.