Sosiologi-lehdessä 1/2014 Anssi Peräkylä peräänkuulutti koti-instituution etsimistä. Hän kirjoitti, että sosiologin olisi hyvä sitoutua johonkin yhteiskunnalliseen kenttään, jonka kautta sosiologiaansa harjoittaa. Tarjolla olisi nyt instituutio, johon hyvin harva sosiologi on viime vuosikymmeninä juurtunut: maanpuolustus.
Maanpuolustus on äkkiväärien upseerien ja asehullujen reserviläisten touhua, talvisotahurmosta, varusmiesajan harmautta ja salaiseksi julistettuja asiakirjoja. Ei savua ilman tulta, mutta stereotyyppisten armeijakuvien taakse on jäänyt paljon tutkimatonta. Puolustusvoimat on avautunut yhteiskuntaan (toisten mielestä liikaakin), eivätkä piikkilanka-aidat saa estää sosiologienkaan perehtymistä asevoimien sosiaaliseen todellisuuteen. Puolustusvoimissa tutkimuslupamenettely on selkeä ja suora tie sisään. Toisaalta ajan saatossa ja tänäkin päivänä sekä maanpuolustuskeskustelu että tutkijoiden ja puolustusvoimien välinen suhde ovat poliittisesti latautuneita. Reflektoiva sosiologi joutuu aina pohtimaan eettisiä valintojaan sekä suhdettaan tutkittaviin, tutkimusaiheeseensa ja valtakoneistoihin. Kaikki vastaukset eivät maanpuolustuksen kohdalla ole helppoja.
Puolustusvoimissa on herätty näkemään, että tutkittavaa riittäisi, että myös muista kuin puolustusvoimien intresseistä lähtevällä maanpuolustustutkimuksella on suuri arvo ja että ”talon” ulkopuolelta tuleva kritiikki ja näkökulmat ovat hedelmällisempiä kuin pelkkä organisaation sisäinen keskustelu. Erityisesti Maanpuolustuskorkeakoulussa on suosittu toimintamallia, jossa tutkimusyhteistyöhön pyritään tarjoamalla omaa toimintaa tutkimusalustaksi. Suurempia ja pienempiä ampuma- ja yhteistoimintaharjoituksia ynnä muita koulutus- ja tutkimustilaisuuksia järjestetään liuta vuosittain. Esimerkiksi aina tammikuussa järjestettävällä kadettien ampumaleirillä Kuhmon Vuosangassa Lapin yliopiston tutkijat ovat tehneet etnografista tutkimusta unesta ja nukkumisen käytännöistä.
Yhteiskuntatieteistä ammentavia sotatieteenaloja Maanpuolustuskorkeakoululla ovat taloustieteeseen tukeutuva sotatalous, politiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkimusta soveltava strategian oppiaine, sekä sosiologiaan ja sosiaalipsykologiaan perustuva sotilassosiologia. Soveltavaa sotilassosiologista tutkimusta tehdään myös Puolustusvoimien Tutkimuslaitoksen toimintakykyosastolla. Alan ensimmäinen professuuri perustettiin Maanpuolustuskorkeakouluun vuonna 2014. Suomen Sotilassosiologinen Seura on pitkäjänteisesti muistuttanut tutkimusalan olemassaolosta, ylläpitänyt kiinnostusta aihepiirin kysymyksiin sekä luonut yhteyksiä alan tutkijoiden ja harrastajien kesken.
Sotilassosiologinen tutkimus on vuosikymmeniä rajautunut pitkälti puolustusvoimien sisäiseksi toiminnaksi. Alan pienimuotoisuus sekä etäisyys emotieteistä ja siviiliyliopistojen akateemisesta yhteisöstä eivät ole olleet omiaan edistämään sotilassosiologian kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeää olisikin, että sotilassosiologia voisi jatkossa toimia foorumina, jonka kautta siviiliyliopistoissa ja -tutkimuslaitoksissa tehtävä, alaa koskeva sosiaalitieteellinen ja humanistinen tutkimus kohtaisi puolustusvoimien tutkimuksen. Tommi Hoikkalan, Mikko Salasuon ja Anni Ojajärven Tunnetut sotilaat (2009) sekä Ville Kivimäen Tieto-Finlandia palkittu Murtuneet mielet (2013) ovat viime vuosien innostavinta sotilassosiologiaa, vaikkeivät ne itseään sotilassosiologiaksi lukisikaan. Sotilassosiologiaa (military sociology) väljemmäksi rajaukseksi on kansainvälisissä keskusteluissa ehdotettu termiä ”sociology of the military”. Sodan sosiologia (sociology of war) puolestaan keskittyy makrotason tarkasteluihin: Miten ja millaiset yhteiskunnat ajautuvat sotiin sekä miten sodat vaikuttavat yhteiskuntiin, niiden sosiaalisiin rakenteisiin?
Sosiaalipsykologisesti painottunut suomalainen sotilassosiologia ei arvatenkaan ole tutkimusaiheidensa osalta kattanut koko sitä kirjoa, joka kansainvälisessä sotilassosiologiassa on ollut agendalla. Kirjo on edustettuna sotilassosiologian kansainvälisen yhteistyön pääfoorumeilla, joita on kolme: Sosiologian kansainvälisen järjestön ISA:n asevoimiin liittyvä jaosto (Research Committee on Armed Forces and Conflict Resolution, RC01) perustettiin 1960-luvulla. European Research Groups on Military and Society (ERGOMAS) muodostuu lukuisista työryhmistä, joista useimpien teemat ovat sotilassosiologialle tärkeitä. Yhdysvalloissa toimiva, Chicagon yliopiston koordinoima verkosto IUS (The Inter-University Seminar on Armed Forces and Society) julkaisee alan keskeistä tieteellistä aikakauslehteä Armed Forces & Society. Tutustumisen arvoinen on myös kaksikielinen Res Militaris – European Journal of Military Studies.
Mitä kaikkea sosiologi voisi sitten puolustusvoimissa tutkia? Yhteisöjä ja identiteettejä, rutiineja ja rituaaleja, arvoja ja kulttuuria, makua ja ruumiillisuutta – vain sosiologinen mielikuvitus on rajana. Puolustusvoimissa sosiaaliset erot ja jaot kiertyvät yhteen sotilashierarkian ja organisaatiorakenteiden kanssa. Monisyinen siviili-sotilas -rajalinja sekä siihen liittyvät kohtaamiset ja rajanylitykset konkretisoituvat kutsunnoissa ja varusmiesten astuessa palvelukseen, varuskuntapaikkakuntien arjessa, puolustusvoimien työntekijäryhmien välillä, ulkoistettaessa puolustusvoimien toimintoja yrityksille, yhteiskunnallisen eliitin maanpuolustuskursseilla, mediassa sekä asevoimien poliittisessa ohjauksessa ja niin edelleen. Suomen puolustamisen eetos, retoriikka ja diskurssit ovat kohdanneet muutospaineita ja muuntuneet, mikä heijastuu myös ideaalityyppisen byrokratian loputtomassa dokumentaatiossa. Puolustusvoimien päätehtäviin kuuluvat Suomen sotilaallisen puolustamisen ohella muiden viranomaisten tukeminen sekä kansainvälinen kriisinhallinta. Jälkimmäiset tuottavat aivan omanlaisiaan kysymyksenasetteluja ja sosiaalisia prosesseja.
Maanpuolustuksen kenttä on toki puolustusvoimia laajempi. Puolustushallinnon lisäksi puolustusteollisuus ja vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt ovat paitsi poliittisesti latautuneita yhteiskunnallisia toimijoita, myös sosiaalisesti rakentuneita verkostoja ja yhteisöjä. Kokonaismaanpuolustuksen toimintamalli laajentaa kriiseihin varautumista koskevan yhteistoiminnan ja vastuun kaikille yhteiskuntasektoreille. Millainen kuva yhteiskunnasta, kansalaisuudesta tai yhteisöllisyydestä sisältyy huoltovarmuutta, resilienssiä ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä koskeviin käytäntöihin ja rakenteisiin? Puolustushallinnon sisällä ennakointi sekä uhkakuvien ja -skenaarioiden määrittäminen perustuvat yhteiskunta-analyysille. Samalla ne tuottavat yhteiskuntaa sidoksina, organisaatioina, verkostoina ja merkityksinä.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että maanpuolustus on kiehtova ja helposti lähestyttävä, mutta vaikeasti avautuva ja kerroksinen todellisuutensa – siis sosiologin haaste parhaasta päästä.
Kirjoittaja on Teemu Tallberg, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilassosiologian professori
(Artikkelin kuvan lähde: ”Uusi professuuri Maanpuolustuskorkeakouluun”-tiedote, (päivitetty 25.9.2014. Julkaistu 18.9.2014) http://www.puolustusvoimat.fi/)
