Sosiologia ja sosiologit ovat aina joutuneet määrittämään itseään uudelleen aikakauden ja yhteiskunnallisten muutosten mukana. Mikael Seppälä pohtii artikkelissa sitä, mitä sosiologia tieteenalana voisi tulevaisuudessa tuoda yhteiskunnan muutoksiin akatemian ulkopuolella, etenkin silloin kun kyseessä on muotoilu ja palvelujärjestelmät
Mitä jos yhteiskunnallisten näkökulmien erittelyn rinnalla osallistuisimme sosiologeina myös yhteiskunnallisten ongelmien tutkimiseen ja ratkomiseen? Kun päätin kirkasotsaisena lukiolaisena hakea opiskelemaan sosiologiaa, pääsykoekirjan (Sulkunen 1998) sosiaalista dynamiikkaa kuvaavat näkökulmat ja Marxin yhteiskuntateoria (toistan vielä: pääsykoekirja oli julkaistu 1998) tuntuivat lähestymistavoilta, joita voisi hyödyntää vaikka mihin.
Seurasi kuusi vuotta tutkinto-opintoja, joiden kolmantena vuotena itselläni ja useimmilla opiskelukavereillani alkoi kyteä kalvava tunne siitä, ettei sosiologian tai yleisten yhteiskuntatieteiden opetuksen sisällöillä ole välttämättä juurikaan sovellettavuutta työelämässä. Omalla kohdallani tässä vaiheessa mentiin vuotta 2003 eikä ilmiö todellakaan ollut uusi, vaan yhtälailla koskenut aikaisempia yhteiskuntatieteilijäpolvia.
Työllistymistä voi tukea hyvillä sivuainevalinnoilla eikä työllistymisen kanssa pitäisi olla ongelmia, kun yhteiskuntatieteilijöiden työttömyysprosentti oli 4% luokkaa, meille sanottiin henkilökunnan puolelta. Edellä mainitun kaltaiset kommentit palvelivat opiskelijoiden kokeman ahdistuksen lievittämistä, mutta eivät niiden taustalla olevan ongelman ratkaisemista.
Ongelma olisi jo ratkaistu, jos se olisi helppo. Tieteenalan sukujuurten seuraamisen sijaan pitäisi katsoa rinnalle, muihin tieteenaloihin ja siihen, mitä tapahtuu ajassa sekä minkälaisia arvopohjaisia odotuksia tieteeseen kohdistuu. Kuvaan seuraavassa kahta aitaa, joiden ylittämistä sosiologien tulisi pyrkiä harkitsemaan, että ala olisi paremmin kiinni ajassa ja arjessa.
Mañana: Interventioiden ottaminen havainnoinnin rinnalle
Sosiologisen tutkimuksen päälinja on ollut pitkään painottunutta sosiaalisten näkökulmien erittelyyn kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten menetelmien avulla (Abbott 2000). Sosiologinen käytäntö, interventiot ja sosiaalisen muutoksen edistäminen (Bruhn & Rebach 2007) yhdessä tutkimuksen kohteena olevien ihmisten kanssa hyödyntämällä esimerkiksi toimintatutkimuksen menetelmiä (Virkkunen, Ahonen, Schaupp & Lintula 2010) ovat jääneet alallamme vähemmälle huomiolle.
Toimintatutkimuksen rinnalla interventioita voisi edistää soveltamalla muotoiluajattelun (Design Thinking) lähestymistapoja sosiologiassa. Nigel Cross (2006) lisää muotoilun luonnontieteiden ja humanististen tieteiden rinnalle kolmanneksi tietämyksen kehittämisen näkökulmaksi, joka tähtää nopeasti tuotettujen sekä kokeiltavissa olevien ja tahdottujen (desired) ratkaisujen tuottamiseen epämääräisiin (ill-defined/wicked) ongelmiin. Muotoilu on tänä päivänä ihmistieteelliseen tutkimukseen perustuvaa, palveluihin (Service Design) sekä järjestelmiin (Systemic Design) kohdistuvaa tekemistä (di Russo 2016). Sen sijaan, että yhteiskunnalliset ilmiöt tutkitaan puhki ennen kuin niille tehdään mitään, muotoilulähtöiset menetelmät, kuten Otto Scharmerin Theory U (2009) tähtäävät ihmisten osallistamiseen tahdottujen, jaettujen tulevaisuuksien kehittämisessä pienin kokeiluin.
Yhteiskuntatieteilijöinä voimme hyödyntää muotoiluajattelussa vahvuuksiamme ihmistieteellisen tutkimuksen osalta, mutta meidän kannattaa vielä ottaa omiksemme menetelmiä, joiden avulla voidaan edistää ratkaisujen tuottamista havaitsemiimme ongelmiin.
In the year 2000: Ihmiskeskeisten, digitaalisten palvelujärjestelmien kehittämiseen osallistuminen
Sosiologiassa olemme perinteisesti tutkineet meso-tason yhteisöjä ja yleistäneet yhteiskunnalliselle makro-tasolle näihin rajoittuneita havaintoja. Yhteiskuntatieteellisiä tutkimuksia on harvoin toisinnettu kansainvälisissä konteksteissa ja harvoin hyödynnetty pitkiin aikasarjoihin perustuvia aineistoja. Kun nyky-yhteiskunnissa sosiaalisuus (esim. Facebook), talous ja työ (esim. Uber) ja jopa politiikka (esim. osallistuvan budjetoinnin alustat) ovat digitaalisesti välittyneitä, mahdollisuudet tutkia ja vaikuttaa laajoihin makro-tason ilmiöihin ovat nousussa jahka näihin perustuvia data-aineistoja avataan. Avoin data ja MyData ovat avainasemassa uudenlaisten tutkimus- ja kehitysmahdollisuuksien luomisessa.
Digitaalisessa kontekstissa taloudellisen vaihdannan osaksi on raha-arvon tuottamisen rinnalle nousemassa ihmis- ja toimijakeskeinen arvonluonti ja -vaihdanta, joka tapahtuu palvelujen, palvelujärjestelmien ja palveluekosysteemien välityksellä (Vargo & Lusch 2014). Näiden avulla voidaan skaalata arvonluontia ihmisistä organisaatioihin ja yhteiskuntaan (den Ouden 2011).
Palvelutiede (service science) pyrkii hahmottelemaan tapoja, joilla eri alat johtamisesta, insinööritieteisiin, ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin sekä muotoiluun voivat lisätä näkökulmia palveluita toteuttavien moniulotteisten palvelujärjestelmien kehittämiseen (Maglio, Kieliszewski & Spohrer 2010). Jos haluamme sosiologeina edistää skaalautuvia yhteiskunnallisia interventioita, meidän tulisi hahmotella kuinka alamme voisi kytkeytyä muihin aloihin.
Sosiaalisten, ihmiskeskeistä yhteiskunnallista arvoa tuottavien palvelujärjestelmien kehittämisessä tarvitaan käsitystä siitä, mitä yhteiskunnassa pidetään oikeudenmukaisena. Voisiko tämä olla lisäarvoa, jota sosiologia voisi tuottaa järjestelmäkehitykselle?
YTM (sosiologia), KM (toimintatutkimus), KTM (yrittäjyys), MBA (palvelumuotoilu)
Mikael Seppälä
Palvelujärjestelmämuotoilija, Fitforpurpo.se
Lähteet
Abbott, A. 2000. Chaos of Disciplines. USA: The University of Chicago Press.
Aittola, H. & Aittola, T. 1990. Yliopisto elämismaailmana – Opiskelun ja hallinnon muutosprosessit 1980-luvun yliopistossa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Julkaisusarja 31/1990.
Bruhn, J.G. & Rebach, H.M. 2007. Sociological Practice. Intervention and Social Change. USA: Springer.
Castells, M. 2010. The Rise of the Network Society: The Information Age: Economy, Society, and Culture Volume I. UK: Wiley & Son’s.
Cross, N. 2006. Designerly Ways of Knowing. London: Springer-Verlag.
Di Russo, S. 2016. Understanding the behaviour of design thinking in complex environments. PhD thesis. Viitattu: 4.1.2017. Saatavissa: https://www.academia.edu/24919250/Understanding_the_behaviour_of_design_thinking_in_complex_environments
den Ouden, E. 2011. Innovation Design. Creating Value for People, Organizations and Society. Springer-Verlag: London.
Maglio, P.P., Kieliszewski, C.A. & Spohrer, J.C. (Toim.) 2010. The Handbook of Service Science. New York: Springer.
Scharmer, C.O. 2009. Theory U. Leading from the Future as It Emerges. USA: Berrett-Koehler Publishers.
Lusch, R.E. & Vargo, S.L. 2014. Service-Dominant Logic. Premises, Perspectives, Possibilities. Cambridge University Press: UK.
Virkkunen, J., Ahonen, H., Schaupp, M. & Lintula, L. 2010. Toimintakonseptin yhteisen kehittämisen mahdollisuus. Tykes: Raportteja 70.