Utopiasta puhuttaessa ajattelumme ohjautuu usein natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kaltaisiin totalitaristisiin järjestelmiin ja sen mukana pelkoon utooppisen ajattelun väkivaltaisesta luonteesta. Utopioiden ajatellaan olevan lähtökohtaisesti vaarallisia. Niiden uskotaan olevan mahdottomia ja elävälle historialliselle moninaisuudelle vieraita täydellisten yhteiskuntien kuvauksia. Vaikka onkin totta että utooppisen kirjallisuuden ja poliittisen filosofian traditioon on eksynyt myös täydellisten yhteiskuntien kuvauksia, on utopioiden funktio ollut yhteiskunnallisissa liikkeissä moninaisempi.
Tässä kirjoituksessa käsittelen utopioiden useita funktioita keskittyen kuitenkin tarkemmin yhteen funktioon: vallitsevaa yhteiskuntaa kyseenalaistavaan kriittiseen funktioon. Funktioiden erottelujen lähteenä käytän Ruth Levitasin teoksessa The Concept of Utopia (2010) esitettyjä utooppisen ajatteluun kohdistuvia luokitteluja. Levitas on sosiologian professori Bristolin yliopistossa ja yksi utopiatutkimuksen nykyklassikoista. Levitas löytää ainakin neljä tapaa tarkastella utopioita ja utooppista ajattelua. Näitä ovat utopioiden muotoon, sisältöön ja funktioon kohdistuvat tarkastelutavat. Neljäs ja kaikkein kattavin utopioihin kohdistuva tarkastelutapa näkee utopiat ”paremman olemassolon haluna” (desire for a better being). Tässä tekstissä utopioiden funktionaalisuus on kuitenkin etualalla. Pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: ”Mitä utopioilla oikein tekee?” ja ”Kuinka utopia toimii?”
Utopioiden moninaisuus
Ruth Levitasin mukaan utopian käsitteeseen liittyy useita ongelmia, joiden alkuperä on pitkälti siinä, ettei käsitteelle löydy selkeää, yksiselitteistä määritelmää. Akateeminen ja arkikielinen puhe utopioista sekoittuvat. Jostakin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle, joten Levitas lähestyy käsitteen merkitystä siitä näkökulmasta, kuinka sitä on yleensä käytetty. Arkikielessä utopia merkitsee ennen muuta hyvää paikkaa, joka ei ole olemassa.
Tämä näkemys utopioista on saanut alkunsa itsensä Thomas Moren Utopia -teoksesta, jossa ”utopia” oli sanana tarkoitettu ensisijaisesti vitsiksi, vaikka myös teoksen pyrkimys esittää parempi yhteiskunta oli aito. Frank ja Fritzie Manuelin mukaan More ja hänen ystävänsä Erasmus Rotterdamilainen olivat alkujaan viitanneet Utopia -teoksessa esiintyvään Utopian saareen nimellä ”Nusquama”, joka merkitsee latinan kielessä ”ei-missään”. Pian kuitenkin More yhdisti kreikan kielen yleistä negaatiota ilmaisevan ou -etuliitteen (translitteroiden sen latinan kielen u -kirjaimeksi) kreikan kielen tilaa tai aluetta tarkoittavan topos -sanan kanssa. Näin muodostui sana ”utopia”, ”ei- tila”. Utopia on tila tai paikka, jota ei ole olemassa. Moren teoksessa Utopiaa kuvataan myös syvästi onnelliseksi valtakunnaksi, jolloin termiin ”utopia” sisältyy myös ”eutopia”. Etuliite eu viittaa tässä monien positiivisten attribuuttien spektriin aina hyvästä ideaaliseen ja menestyvästä täydelliseen. 1
Kun termi utopia ymmärretään arkikielisesti, eli siis onnellisena mutta olemattomana tilana, tullaan samalla myös ilmaisseeksi utopiat mahdottomiksi, epärealistisiksi ja epäkäytännöllisiksi. Termin arkikielinen merkitys onkin lähtökohtaisesti antiutooppinen. Arkikielinen merkitys tulee sanoneeksi, että spekulaatio hyvästä yhteiskunnasta on aina jo lähtökohtaisesti epäkäytännöllistä. Tällainen tapa puhua utopioista ja utooppisesta ajattelusta onkin yhdensuuntainen Margaret Thatcherin There Is No Alternative (TINA) -periaatteen kanssa. Periaate voidaan määritellä uskomukseksi, jonka mukaan vallitseva uusliberaali kapitalismi on ainoa kuviteltavissa oleva yhteiskuntamalli ja polititiikan on sopeuduttava sen määrittämiin reunaehtoihin. 2
Arkikielisen utopian käsitteen voidaan tämän periaatteen tavoin katsoa kieltävän spekulaation yhteiskunnallisista vaihtoehdoista. Arkikielinen utopian käsite ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen eikä se myöskään ole Thomas Moren teoksen ainoa ulottuvuus. Levitas (2010) tarkasteleekin utopian käsitettä kolmesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulmista koskee utopioiden sisältöä ja toinen muotoa. Kolmas näkökulma koskee puolestaan utopioiden funktiota. 3
1 Manuel & Manuel 1979, 1.
2 Ks. esim. Lebowitz 2006, 54.
3 Levitas 2010, 221.
Yleisesti ottaen utopioita koskevat puheenvuorot käsittelevät utopioita sisällön näkökulmasta. Ajatellaan, että utopioiden tulisi olla hyvän yhteiskunnan sisällöllinen kuvaus. On kuitenkin Levitasin mukaan selvää että tällaiset kuvaukset tulevat aina kuitenkin vaihtelemaan sekä henkilökohtaisen maun että sosiaalisen aseman sekä siihen liittyvien intressien mukaan. Eri asiat ovat tärkeitä eri asemissa oleville sosiaalisille ryhmille. Myös historialliset olosuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi käsitys hyvän yhteiskunnan sisällöstä muodostuu. Levitasin mukaan useimmille ihmisille tällaiset sisällölliset kuvaukset ovat utopioiden kiinnostavinta antia. Sisällöllinen näkökulma utopioihin kutsuu pohtimaan, millaiseksi yhteiskunta tulisi järjestää, jotta se olisi hyvä. Koska utopioiden sisällöt vaihtelevat niin suuresti, ei sisältöä voida pitää utopian käsitteen lopullisena määritelmänä. Utopioiden normatiivinen sisältö ei määritä utopian käsitteen kaikkia puolia. 4
Toinen melko yleinen näkökulma utopioihin koskee utopioiden muotoa. Tällöin kiinnitetään huomiota utopioiden alkuperään kirjallisuuden genrenä. Utopioiksi luokitellaan vain tiettyyn kirjallisuuden muotoon sopivat tekstit. Thomas Moren Utopia otetaan tarkastelun lähtökohdaksi ja vain Moren teoksen asettamaan muotoon sopivat tekstit lasketaan utooppisen ajattelun kaanoniin. Suomessa näin on toiminut esimerkiksi aatehistorioitsija Petteri Pietikäinen, joka on väittänyt Moren teoksen olevan ainoa kirjallinen lähde utooppiselle ajattelulle. 5
Levitasin mukaan tällainen näkemys utopiasta on liian ekslusiivinen. Kaikki utopiat eivät nimittäin ole ottaneet kirjallisen genren muotoa. Lisäksi Levitasin mukaan utopiat kukoistavat kirjallisina muotoina vain tietyissä historiallisissa olosuhteissa. Levitas kysyykin, kun tällaiset olosuhteet katoavat, eikö muka ole olemassa utopioitakaan? Laajempi utopioita koskeva historiallinen vertailu vaatii kuitenkin Levitasin mukaan inklusiivisempaa lähestymistapaa jo pelkästään siksi että läheskään kaikki ihanneyhteiskunnan kuvaukset eivät ole ottaneet utopiakirjallisuuden muotoa. 6
4 Levitas 2010, 4-5. 5 Pietikäinen 2016, 9. 6 Levitas 2010, 5.
Kolmas lähestymistapa utopioihin keskittyy niiden funktioon. Funktionaalinen lähestymistapa vie meidät Levitasin mukaan jo kauemmas utopioiden arkipäiväisestä merkityksestä eikä se siksi ole kovin ilmeinen. Funktionaalisen lähestymistavan mukaan utopiat esittävät yhteiskunnalliselle toiminnalle tavoitteen – tai ainakin utopiat nostavat esille kysymyksen siitä, mitä yhteiskuntana oikeastaan tavoittelemme. 7
Utopioilla voidaan katsoa olevan ainakin kolme funktiota: fasilitoiva, kompensatorinen ja kriittinen. Fasilitoivalla funktiolla tarkoitetaan tässä utopioiden yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää, toimintaa innostavaa funktiota. Utopialla voidaan katsoa olevan William Morrisia seuraten ”halun opettamisen” (education of desire) funktio. Utopia kertoo meille, millaista yhteiskuntaa meidän kannattaisi haluta. Utopiat innostavat yhteiskunnalliseen muutokseen. Saksalainen filosofi Ernst Bloch on erotellut toisistaan yhteiskunnallisista liikkeistä niiden kylmän ja lämpimän virtauksen. 8
Kylmällä virtauksella Bloch viittasi yhteiskuntatieteelliseen (erityisesti marxilaiseen) analyysiin, jonka tarkoituksena oli tutkia paitsi yhteiskunnallisten tendenssien toiminnallemme asettamia rajoituksia niin myös vallitsevaan yhteiskuntaan sisältyviä historiallisia, latentteja mahdollisuuksia. Lämpimän virtauksen tehtävä oli puolestaan esittää utooppinen visio siitä, mihin suuntaan meidän tulisi omasta yhteiskunnastamme edetä. Lämmin virtaus toteuttaa tässä juuri yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävää fasilitoivaa funktiota.
Utopioiden kompensatorisella funktiolla puolestaan tarkoitetaan juuri utopioiden mahdollista päinvastaista funktiota. Utopiat voivat pahimmassa tapauksessa estää yhteiskunnallista muutosta mikäli utopiat ovat pelkästään passiivisen haaveilun kohteita eivätkä kiinnity konkreettiseen elämään millään tavoin. Esimerkiksi marxilaisessa perinteessä utooppista sosialismia on pidetty hyvään pyrkivänä mutta käytännössä haaveilullaan yhteiskunnallista vallankumousta estävänä ajatustraditiona. Utooppinen sosialismi ei kyennyt tarjoamaan aitoa yhteiskunnallista taistelua vaan ainoastaan mielikuvituksellista haaveilua.
6 Levitas 2010, 5.
7 Levitas 2010, 6.
8 Bloch 1986, 205-210.
Marx ja Engels kirjoittavat:
”Kriittis-utopistisen sosialismin ja kommunismin merkitys on kääntäen verrannollinen historialliseen kehitykseen. Samassa määrin kuin luokkataistelu kehittyy ja saa yhä selvemmät muodot, tuo mielikuvituksellinen pyrkimys asettua sen yläpuolelle, tuo mielikuvituksellinen taistelu sitä vastaan menettää kaiken käytännöllisen arvonsa ja kaiken teoreettisen oikeutuksensa Tästä johtuu, että vaikka näiden järjestelmien perustajat olivatkin monessa suhteessa vallankumouksellisia, heidän oppilaansa ovat aina muodostaneet taantumuksellisia lahkokuntia. He pitävät lujasti kiinni mestariensa vanhoista mielipiteistä huolimatta proletariaatin historiallisesta kehityksestä. He pyrkivät sen vuoksi johdonmukaisesti jälleen taittamaan kärjen luokkataistelulta ja sovittamaan vastakohdat.” 9
Aivan kuten Marxille ja Engelsille utooppis-sosialistisen ajattelun arvo oli sen alkujaan esittämässä kritiikissä, niin myös omasta mielestäni tässä tekstissä esitellyistä funktioista tärkein on utopioiden kriittinen funktio. Utooppinen ajattelu kritisoi vallitsevaa yhteiskuntaa esittämällä sille kriittisen vastakuvan utopian muodossa. Tätä ajatusta valaisen tarkemmin seuraavaksi. 10
Utopioiden kriittinen funktio
Asuttamamme kapitalistinen maailma on järkkynyt vakavasti vuonna 2008 alkaneen talouskriisin, siitä seuranneiden sosiaalisten ongelmien sekä yhä huolestuttavammaksi käyneen ekologisen kriisin myötä. Tarvitsemme visioita siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme. Tarvitsemme yhteiskunnalliselle ja poliittiselle toiminnallemme radikaalin tavoitteen, sellaisen tavoitteen joka kykenisi ylittämään kapitalistisen yhteiskunnan puutteet. Kysymys ei siis ole yksittäisistä reformeista vaan koko yhteiskuntajärjestelmäämme koskevasta tavoitteesta. Utopiat ilmaisevat aina ettei nykyinen maailma riitä ja että kaipaamme aina jotakin parempaa. Pyrimme aina ylittämään nykytilamme. Ruth Levitasin mukaan utopiat tulisikin ymmärtää tämän pyrkimyksen sekä siihen sisältyvän paremman olemassaolon halun ilmaisuna. Mikään yhteiskunnallinen tila ei ole lopullinen. Ei ole olemassa historian loppua. Utopiat kyseenalaistavat thatcherilaisen TINA -periaatteen, jolle kapitalistinen yhteiskunta on lopullinen totuus ihmiskunnan kehityksestä.
9 Marx & Engels 1978, 368.
10 Levitas 2010, 208.
Utopian käsitteen tarkoituksena ei siis ole ensisijaisesti rakentaa ristiriidatonta moraalista universumia tai täydellistä yhteiskuntaa vaan esittää omalle yhteiskunnallemme vastakuvia, jotka suhteellistavat ja kyseenalaistavat sen. Olennaista utooppisessa ajattelussa eivät täten välttämättä olekaan yksittäiset utopiat sisällöllisesti vaan utopioiden kriittinen funktio suhteessa omaan yhteiskuntaamme. Tämän ajatuksen täsmentäminen vaatii käsitteellisen erottelun tekemistä utooppisen menetelmän ja utooppisten kuvien välillä. 11
Utopioiden sisällöt, ”utooppiset kuvat”, heijastavat aina oman aikansa tarpeita ja puutteita, eivätkä ne siksi voi koskaan olla ikuisia. Niillä on parasta ennen -päiväys. Sen sijaan utooppinen menetelmä, jossa vallitsevalle yhteiskunnalle tuotetaan systemaattisesti ja tietoisesti vastakuvia, on kestävä sellaisenaan. Jokainen yhteiskunta on tavalla tai toisella puuttellinen, jolloin myös vastakuville, joissa nämä puutteet on korjattu, on tarvetta. Sisältöjensä puolesta utopiat kertovat enemmän omasta ajastaan kuin parhaasta mahdollisesta maailmasta, mutta ihmisen tarve haaveilla paremmasta maailmasta on luonteeltaan pysyvämpi. Aivan kuten Ernst Bloch kirjoitti Toivon periaatteen toisessa osassa, utopioiden sisällöt ovat historiallisesti muuttuvia, mutta itse utooppinen orientoituminen parempaan voidaan ymmärtää jonkinlaiseksi antropologiseksi vakioksi. 12
Jos utopioita todella tarkastellaan sisältöjensä näkökulmasta, niin ainakin klassiset utopiat todellakin ovat usein yksityiskohtaisia kuvauksia ”täydellisestä yhteiskunnasta” ja sellaisena nykyihmiselle varmasti ongelmallisia. Utopiaa ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää tällä tavoin tulevan yhteiskunnan pohjapiirroksena vaan yhteiskuntakritiikin ja yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivän ajattelun menetelmänä. Utooppinen ajattelu rakentaa tilan, joka ei ole (ainakaan vielä) olemassa. Tämä fiktiivinen tila on kontrastissa sen olemassaolevan tilan kanssa, jossa utopian kirjoittaja tai lukija elää. Utopia demonstroi jo lähtökohtaisesti toisenlaisen tilan mahdollisuutta. Utopia suhteellistaa nykyisyyden. 13
Kun Thomas More kirjoitti Utopiansa, hän jakoi teoksen kahteen osaan joista ensimmäinen keskittyi kritisoimaan Moren ajan Englantia ja toinen piirtämään kuvaa Utopian saaresta, jossa kaikki olisi merkittävästi toisin. Jälkimmäisen osan tarkoituksena oli suhteellistaa ja tuomita tuon ajan Englanti. Utopioiden sisältämän kritiikin ei kuitenkaan tarvitse olla erillinen alueensa eikä sitä tarvitse esittää eksplisiittisesti. Niin kauan kuin konstruoitu utopia sisältää toteutettuja, vallitsevaan yhteiskuntaan verrattuna parempia vaihtoehtoisia periaatteita, voi se herättää epäilyksiä nykyisyyden moraalista ylemmyyttä kohtaan.
11 Misseri 2016, 28-31. 12 Bloch 1995, 480.
13 Bauman 1976, 13.
Utopiat voivat auttaa lukijaa hahmottamaan nykyisen olemassaolon puutteita ja ongelmia sekä tiivistää joukon sitä kohtaan esitettyä kritiikkiä. Utopiat toimivatkin erityisen arvokkaana kritiikin välineenä niin kauan ne onnistuvat tekemään nykyisyyden käsittämättömäksi. Utopia on aina suhteessa omaan yhteiskuntaamme. Se vieraannuttaa ja etäännyttää meitä olemassaolevasta yhteiskunnasta. Jokaiselle aikakaudelle, jokaiselle yhteiskunnalle kehittyy omat vastakuvansa, omat sille vastakkaiset utopiansa.
Keijo Lakkala
Kirjoittaja on filosofian väitöskirjatutkija Koneen säätiön rahoittamassa ”Utopia metodina. Yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksien artikulaatioita” -hankkeessa
Kirjallisuus:
Bauman, Zygmunt (1976): Socialism. The Active Utopia. London: Allen & Unwin.
Bloch, Ernst (1986): The Principle of Hope. Volume 1. Cambridge: The MIT Press.
Bloch, Ernst (1995): The Principle of Hope. Volume 2. Cambridge: The MIT Press. Lebowitz, Michael A. (2006): Build It Now: Socialism for the Twenty-First Century. New York: Monthly Review Press
Levitas, Ruth: The Concept of Utopia (2010). Bern: Peter Lang.
Manuel, Frank E. & Manuel, Fritzie P. (1979): Utopian Thought in the Western World. Oxford: Basil Blackwell.
Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978): ”Kommunistisen puolueen manifesti”. Teoksessa Karl Marx & Friedrich Engels, Valitut teokset. Osa 2. Moskova: Kustannusliike Edistys. 321-371.
Misseri, Lucas (2016): ”Evantropia & Dysantropia: A Possible New Stage in the History of Utopias”. Teoksessa More after More. Essays Commemorating the Five-Hundredth Anniversary of Thomas More’s Utopia. Toim. Ksenia Olkusz, Michał Kłosiński & Krzysztof M. Maj. Kraków: Facta Ficta Research Center. 28-42.
Pietikäinen, Petteri (2016): ”Thomas More ja 500 vuotta utopia-ajattelua”. Julkaisussa Tieteessä tapahtuu. Vol. 34. No. 4. Saatavilla: <https://journal.fi/tt/article/view/58547>. Lainattu: 24.9.2017.
